Vanhukset rakastaa
KIERTUEPÄIVÄKIRJA 7.11. - 6.12.2008
Mukana:A. W. "Ramses toisen muumio" Yrjänä, laulua ja bassoa
Janne "Nexium" Halmkrona., kitaraa ja kitaraa
Timo "Asfalttityyny" Rasio, kitaraa ja sormipattereita
Tuomas "Hoitsu vei mun karkit" Peippo, lyömiöt
ja introducing,
Pasi "Manfred Womann" Ristolainen, urut ja sellaset
Henkilökunta, Legio Finlandica:
Hukka "MKJ" Rautava, FOH, kuljetus ja kiertuemanageri
Tomi "Iskut kohallaan" Rintamäenpää, valoo
Koippa, "Predator", monitorit
Silas "Fresh Meat" Järvinen, lavamanageri, Lilithin keikkakauppa, alkuosa
Aleksi "Verimonttu" Keränen, lavamanageri, kauppa, loppuosa
07.11. Hämeenlinna, Sirkus
08.11. Helsinki, Virgin Oil
13.11. Joensuu, Areena
14.11. Lahti, Finlandiaklubi
15.11. Tampere, Pakkahuone
20.11. Pori, Bar Kino
21.11. Jyväskylä, Lutakko
22.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
26.11. Oulu, Tähti
27.11. Rovaniemi, Tivoli
28.11. Tornio, Umpitunneli
29.11. Kuopio, Työnkulma
03.12. Helsinki, YleX Studio B
04.12. Turku, Kåren
05.12. Helsinki, Tavastia
06.12. Helsinki, Tavastia
07.11. Hämeenlinna, Sirkus
Tervetuloa suobiljardin mm-kisoihin!
Vähänkö me on taas treenattu. Ja uus kosketinsoittaja piti tehdä entisestä monitorimiksaajasta. Se on niiiin hermona. Kokoelma ilmestyi toissapäivänä ja näyttää herättävän sen verran närästystä, että homma toimii. Rokkihommia. Eli bändi on vanha (tekijä) ja ahne (rokkaamaan). Terkui vaan Nyt-liitteen toimittajalle - oot tervetullut Hukan uuden bussin keulakoristeeksi. Me voidaan väyräinä miehinä kullata sut, helpottaa säitä vastaan. Bussista puheenollen: Melkoisen palatsin on kaveri rakentanut. On nimittäin kelohonkasisustus. Aivan järkky lapintunnelma ja -tuoksu.
Roudaus Kaapelilla yhden maissa. Kaupan säätöä. Tuotteeksi ehdotetaan CMX-flipperiä. Ei kuulia. Ei säädettäviä jalkoja. Onneksi uudet paidat ovat hienoja. Ja heijastimet ja wunderbaumit - wunderpsit! Kamat häipyvät nopeasti bussin uumeniin, astronautit hyvästelevät rakkaansa ja vilkuttavat aluksen portailta hidastettuna, ja ovi sulkeutuu. Noin viiden sekunnin kuluttua on mm. kotimaisen musiikkikritiikin tilaa käsittelevä keskustelu jatkunut jo tunteja. Rasion sanoin "Musiikkilehtiin pääsee nykyään kirjoittaan jos on 13, narsisti ja Nirvanan paita päällä." Kaveri on muuten tehnyt kaikkensa, ettei tarvitsis lähteä kiertämään. Mm. pudonnut edellisviikolla Tavastian portaat naama edellä ja hakannut taksitolpalla päätään venäläiseen saappaaseen. Niin se vanha joutuu näyttämään nuorisolle, miten rokataan. Halmkronakin on sentään krapulassa ja menee testaamaan makuutilat. Toivottavasti sieltä läytyy runkattava Barbara. Se on kuntoilun viimeisin sana. Ennen Hämeenlinnaa pitää vielä muistaa käydä viinakaupassa. Sirkuksessa on aina pyyhitty meidän raidereilla persettä. Sitten on luvassa kamojen pystytystä ja huoltoa, lavaseupin testaus ja treenit, ennen ensi-iltaa tänään. Saas nähä. Jotennii jännittää. Onneksi on tullut otettua harjoitusmielessä viinaa auttavat määrät noin viimeiset kaksi kuukautta. Se helpottaa kummasti eksistentiaalista ahistusta hajoavassa maailmassa, ihmisen raunioilla. Taivas alkaa punertaa, se tietää mitä odottaa. Pääasia, ettei tarvi olla kellarissa vasara kädessä ja silli toisessa.
Naispoliisi tuli taksilla vastaan - ihme...
Bussi keikkapaikan eteen, henkilökunta roudaamaan ja bändi hotellille. Käymme myös paikallisessa soitinliikkeessä, jossa sinnikäs jo seniorikansalaisesta käyvä myyjä koettaa väkisin pakottaa meitä ostamaan rumpupadi-kapulapussiyhdistelmän metronomilla kysymättä edes, mitä te tahtoisimme ostaa. Käymme sen kunniaksi baarissa, jonka jälkeen onkin sopivaa mennä keikkapaikkaan pyhkimään soittimia ravasta, ja vaihtamaan kieliä. Sirkuksen takahuone on iso, kolkko ja täynnä iskelmätähtien julisteita, jotka on huolellisesti hitleröity kaikki. Tällä kertaa raideriin ei näytä sisältyvän edes vettä. Eikä pyyhkeitä. Muilla artisteilla on ilmeisesti nykyään pesukone kiertueajoneuvossa. Ai niin, niillä on pyykkilautavatsat.
Sountsekin jälkeen pidämme treenit, eli lähes koko setti läpi. Solistilla meinaa lähteä kuivassa ilmassa ääni, mutta eiköhän se tästä. Valokattaus vaikuttaa uramme parhaalta. Se näyttää hyvältä jopa lavalla, mikä on harvinaista. Sitten pikainen käynti hotellissa, ruualla, ja poimimassa Isoahon Timon trokaamat votkat. Kaveri on muka tekemässä lehtijuttua, mutta oikeesti näköjään vaan hengaa. Hyvä niin.
Takahuoneeseen jäkittämään. Juttujen taso on vakio. Kapula ja rattaat kohtaavat tila-aikajatkumossa, ja liha venyy. Pian kello on kaksitoista ja karautamme lavalle uramme hulluimman alkunauhan tahdissa. Valtavassa salissa näyttää olevan enemmän väkeä kuin aiemmilla Hämeenlinnan vierailuillamme. Parin biisin hämmennyksen jälkeen yleisö pääsee tunnelmaan mukaan (salissa on kuulemma miksaamisen kannalta mahdoton kaiku) ja huomaamme, että setti toimii kuin junan uima-allas, ainakin tänään! Eli aika komeita hetkiä monta. Eturivit esittävät aivan järjettämiä biisitoiveita. Tompan valot tikkaavat orgaanisesti rokinräikkeen tahtiin ja savua on tarpeeksi. Vähän kuin kirkossa. Kuriositeettina voisi kertoa, että paitamyyjälle oli eräs nainen tullut analysoimaan keikkaa. Oli kuulemma ihan helvetin nappi biisilista, mutta kyllä Yöllä on parempi soundi - niillä kun on tuo laulu kovemmalla. Pitäiskähän meidän sahata itsemme millin pätkiksi. Saisiko niistä katukaupassa jotain?
Encoren jälkeen aletaan takahuoneessa juopottelemaan ihan raivona. Yllätys! Suurimmat sankarihahmot katoavat Hämeen yöhän jatkobaaria hakemaan. Yllätys! Allekirjoittanut on hotellissa jo neljältä. Väsyttää tarpeeksi ilman yökerhoiluakin.
« sivun alkuun
08.11. Helsinki, Virgin Oil
Hämeenlinnassa sataa kun joukko ikäihmisiä kävelee keskustan läpi bussille. Kaikki tuntuvat olevan hyvissä voimissa tänä aamuna. Auto liikkeelle kohti Helsinkiä, johon tullaan kiireettömän matkan jälkeen puoli kahden paikkeilla. Hukan näkemykset maan pääkaupungin liikennetilanteesta ovat värikkäitä. "Perkele kun tänne on pitäny varta vasten rakentaa tämmönen pellekaupunki, josta ei pääse yhtään mihinkään, paitsi pois. Tämmönen turha perkeleen pussinpohja, jossa ei näytä kellään olevan mitään järkevää tekemistä. Istutaan vaan liikennevaloissa kaivamassa vittu nenää. Ja joku menee sitte siinä keikkapaikan edessä pitään parkkipaikkaa, jos semmonen löytyy, ja jos ei, niin mua ei niin pätkääkään häiritte tukkia yhtä kaistaa loppupäiväksi tässä helevetin Mannerheimintiellä..."-tyyppistä monologia kuuluu ohjaamosta. Virgin oil ei ole niitä mukavimpia paikkoja roudata. Uuden ylioppilastalon kyljestä sisään, portaita, hissejä, käytäviä... Tässä vaiheessa bändi on mennyt käymään kodeissaan, paitsi Yrjänä, joka istuu Vaakunahotellin yhdeksännen kerroksen viehättävässä huoneessa ja tuijottaa elokuvakanavalta Dark Knight -elokuvaa. Vaikka pitikin lukea Grergory Batesonia. Käyhän se kompleksisuuden tutkiminen näinkin.
Viiden jälkeen kamat ovat pystyssä ja yhtye valuu myös keikkapaikalle. Yrjänä antaa jotain haastattelua Nelosen uutisille, Tuomas paukuttaa virveliä, Rasio ja Halmkrona vaihtavat kitaroihinsa uusia kieliä. Henkilökunta ruuvaa, säätää ja silleen. Tsekissä tarkistetaan ne listan kappaleet, joita ei eilen soitettu. Lavasoundi on omituinen. Jotenkin ei kuulu oikein mitään, ihmeellistä kirskuntaa ja huminaa. Eilisen loistokkaat valosysteemitkin loistavat poissaolollaan. Eivät ilmeisesti mahdu lavalle ja taustakangas näytti kulmaan asetettuna kuulemma vitulta. Mitä se haittaa? Täytyyhän meidän muistaa, mistä olemme tulossa.
Kahdeksalta ruokailemme alakerran ravintolassa. Pihvejä menee paljon. Mitä nyt joku neiti syö salaatin. Kukaan ei juo mitään alkoholipitoista. Ravintolan äänentoistojärjestelmästä kuuluu vaivihkaa Ruoste.
Sitten on vuorossa illan kaivatuin jakso: Takahuoneessa jäkittäminen, jota on luvasssa kolme ja puoli tuntia. Kuivin suin! Melkein. Siinä me sitten jäkitämme ja pistämme maailmaa järjestykseen mm. asentamalla iPhoneen okariina-aplikaation. Tiedättekö kuinka typerältä näyttää kännykkään puhaltava ihminen. Ja seuraamalla videoita, joissa ihmiset yrittävät tehdä arkiaskareita voimakkaissa psykedeelisissä huumeissa. Ja suunnittelemalla Rasiolle soolouraa. Erilaisia poliittisen itsemurhan tekemisen keinoja luonnostellaan myös. Ja kehitellään mies 2.0, jolla on munat ja persläpi vaihdettu päikseen. Sitten Pasi huomaa, että Koippa on ilmetty Predator!
Yhdeltätoista aletaan säätämään keikkakuntoa. Puoli kahdeltatoista ripustetaan soittimet kaulaan ja aletaan olla valmiit. Kahdeltatoista rysäytetään lavalle. Sali on ihan tukossa ja väki tuijottaa meitä kuin jähmetyneenä ensimmäisten kolmen biisin ajan. Sitten kuin joku kääntäisi katkaisijasta tunnelma räjähtää käyntiin ja illasta tulee kaunis ja rujo. Helvetin hyvä yleisö, joka laulaa pyytämättä täysillä mukana. Eturivi on täynnä uusia, nuoria naamoja. Museoesineisiin ei saa koskea. Välispiikit ovat huonoja. Halmkrona ja Yrjänä törmäilevät toisiinsa. Silmäkulmasta näyttää, kuin Pasi lähettelisi tekstiviestejä kosketinsoitinhelvettinsä takaa.
Kaksi tuntia myöhemmin nyt viinankiskontaan siirtynyt orkesteri höyryää takahuoneessa melko tyytyväisenä. Settiä pitää vielä hieman hioa, todetaan. Carilloa ja Gefilusta kaivataan. Pitkäaikainen valomiehemme Väne tulee takahuoneeseen ja vaahtoaa uudistusehdotuksia settiin siihen tahtiin, että heikompaa hirvittää. Tosin kappaleita, joita hän siirtelee ja poistaa setistä, ei enimmäkseen ole olemassakaan. Mitä me sanottiin niistä psykedeelisistä asioista. Hukka tulee viimein salista ja tekee jotain ennenkokematonta: Kättelee bändin läpi! Ei kerro miksi. Jotain me on varmaan tehty oikein. Jostain bäkkärille on tällä välin materialisoitunut hirveä lauma väkeä, joilla ei ole mitään asiaa sinne, ja bileet jatkuvat. Näin, vaikka pidämme näissä tilanteissa tahallaan puhelimet kiinni ettei kukaan pummaisi. Neljän aikaan kaikki ovat sopivasti mäiskeessä ja on aika pudota sateisen pimeyden läpi kukin tahoilleen. Esimerkiksi juomaan hotellihuoneessa minibaaria tyhjäksi puoli kuuteen asti. Kaukana kadulla mataa pitkään yli kolmesataametrinen taksijono. Sinne kun pääsis puhuun venäjää.
Driving on salvia!
« sivun alkuun
13.11. Joensuu, Areena
Variaattorin hihnat poikki ja etupytty leikannu. Edessä kuusi ja puolisataa kilometriä pudotusta tyhjyyteen. Kuvittele Alfred Hoffman Meksikossa! Kuvittele Perulaiset soihdut! Näe kuinka sateenjumala Tlaloc yrittää suistaa keikkabussia/kelohonkamökkiä tieltä mustan veden loputtomalla vuoksella. Que pasa? El condor pasa! Soita ja nevoja joka suuntaan, silmänkantamattomiin. Ja indians! Mustaa vettä! Ja käsijarru rikki, vaihde vapaalla, helikoptereita tienposkilla ja iso hammaspyörä taka-akselilla, kardaani irti ja asento kyljellään lattialla, kuolaten, silmissä ei ketään, talo tyhjä, maa poltettu, Charger 69 kiskoo hampaita irti, tukka liehuu suonsilmäkkeessä. Ja illalla on vielä keikkakin. Tulee pimeä, tulee. Hämärissä pyörii vääntyneitä sarjakuvahahmoja, eivätkä ne tahdo hyvää meille. La puta negra de siberia.
Luvassa on hillittömät juhlat. Urheiluhallikeikka. Neljä bändiä. Ei tsekkiä. Tunnin setit. Apulanta viimesenä bändinä. Just joo. Tulee muuten aika keposesti kouluajat mieleen kun yrittää kaikin konstein tehä vaikutuksen laumaan viisitoistavuotiaita pimuja jotka järkähtämättä katsovat toiseen suuntaan. Siinä on nimittäin Apulannan faniarmeija odottamassa suosikkiaan ja hehän eivät suvaitse edustamaamme epäkaupallista paskaa. Ja on kiva revitellä muutenkin hienossa Joensuu-areenassa, johon mahtuisi varmaan kahdeksantuhatta ihmistä. Nyt niitä on tuhat. No, oikeesti on hyvä vetää, lavasoundi on erinomainen ja happea riittää. Ja sitten keikka on ohi. Kello on ei just mitään. Siis baariin! Ja aivan kauheet bileet pystyyn. Kaikki tutut Joensuusta ovat siellä, baarissa. Ainakin nyt ne ovat tuttuja…byyööööörrrrgghhh!
« sivun alkuun
14.11. Lahti, Finlandiaklubi
Takaisin pinnalle jostain syvältä pimeästä. Alla hotellihuoneen vuode, päällä, katossa Nefertitinalle ja avaruusjoulupukki. Avaruusjoulupukki on mustissa, huojuu ja valuu jotain höyryävää nestettä. Hän roikottaa rynnäkkökivääriä. Suupielestä valuu kuolanoro. Nefertitinalle leijuu seinävierustaa pitkin surffilaudalla ja hulaa.
Jossain on oltu, jotenkin tänne tultu. Vieraaseen päähän.
Silmien hieromista, lasit päähän. Nefertitinalle tarkentuu jotain liiskattua lintua muistuttavaksi tauluksi, avaruusjoulupukki jalkalampuksi, jonka päälle on humalaisen rennosti heitetty rokkarin vaatekerta. Jossain istuu sadisti, joka suunnittelee nämä sensoriumin vääristymät. On aika pestä suihkuhuone ja lähteä kohti uusia seikkailuja. Vaikkei entisiäkään niin muista. Ulkona vonkuvat taisteluhelikopterien sireenit ja napalmi tuoksuu.
Bussissa. Maanteillä väikkyy pimeys, lyhtytolpat huojuvat, jostain putoilee naakkoja. Rasio miettii, miksi on niin, että jos käyttää höyhentä, se on sensuellia, jos koko kanaa, perverssiä. Eläimet on sikoja. Jos näemme vielä yhdenkin ABC-ketjun läävän, on aika pussittaa pillit. Onneksi Pasi kertoo pari niin roisia vitsiä, että kaikenkokenut Yrjänä-Rasio –akselikin vähän kalpenee. Taivaalla kompuroi pinkki kuu. Susi on sudelle susi. Kohta pop trio Squirting Sisters esittää medleyn.
Finlandiaklubi on Lahden Sibeliustalossa. Tarjoavat maan parhaat takahuonetilat laitoksen edustussaunatiloissa. Asiaa. Bändi valuu hotellilta paikalle seitsemältä. Valokattaus on ensi kertaa kokonaan käytössä ja näyttää aivan parhaalta, joka meillä on ikinä ollut. Tsekki sujuu rauhallisen leppoisasti. Sitten takahuoneenseen. Soittoaika on jo puoli kymmeneltä, joten meillä on tunti aikaa aterioida ja muuttua sen jälkeen rock-yhtyeeksi. Burgundin pataa ja erinomaista moussakaa, hyvänen aika. Ja punkkua ja votkaa. Sitten onkin aika.
Säätövirhe! Soittoliikkeiden, laulunsanojen, rokkiasentojen, yleisöinteraktion ja yhtyedynamiikan ynnä muun proprioseptiikan lomassa ehtii ajatella! Se on kauhea kokemus, sillä jos ehtii miettiä saliarkkitehtuuria, laskea yleisöä, ihailla jonkun ihania sinisiä silmiä, muistella seuraavan biisin sanoja (laulaessaan edellistä), miettiä iltapäiväistä radiohaastattelua, ja sommitella seuraavaa välispiikkiä, tämä kaikki kymmenesosasekunneissa. Ja sitten pitäisi vielä olla läsnä ja muistaa, mitä biisiä on esittämässä, hurja, läsnä ja filmaattinen. Liikaa kaistanleveyttä, mayday, mayday! Tiketti hulluuteen, ajanvääristymä, paniikki.
Näiden popparinsisäisten ristiriitojen ulottomattomissa, todellisessa maailmassa, yleisö elää setissä mukana innokkaasti ja kaikki tuntuu toimivan. Nuorta porukkaa on paljon. Valot pauhaavat ja musiikki leimahtelee. Bändi soittaa hyvin, ja soundikin ilmeisesti toimii salin puolella. Encore huipentaa setin ja yhtye heittää soittimet luotaan ja katoaa pälisten ja analysoiden saunomaan.
Sitten on vielä edessä hotellin yökerhossa esiintyvän YUP:n keikalle meno. Ja lisää etyylialkoholia.
Yrjänä ei lähde keikalle ja sen kunniaksi hänelle ripustetaan miehissä ”ei saa häiritä”-lappu genitaaleihin. Taiteilija jää näin koristeltuna pohtimaan maailman nurjamielisyyttä vuoteeseensa vierellään uskollinen, vanha kirja, kaiken nähnyt.
« sivun alkuun
15.11. Tampere, Pakkahuone
Kelmeä valo verhojen välistä, teevee auki, siellä joku järkiheitto nuorimies räikeissä lavasteissa hokee vielä ehdit soittaa ja viissataa voi siis olla sun ja kuvittele mitä kaikkee viidelläsadalla voit itelles ostaa, niin et soita, vielä kaksitoista minuuttia aikaaa….loputtomiin. Saiskohan viidelläsadalla palkattua hitmanin lopettamaan tällaiset rajaloukkaukset. Suihku pulputtaa apeasti, shampoo haisee päärynäesanssilta. Minibaarin oven takana ei ole minibaaria. Peilistä mulkaisee harsuuntunut, keski-ikäinen mies kuin kysyen, miksi hänet on tänne raahattu. Avoimesta ikkunasta kaikuu ambulanssin orpo uikutus. Maailma on homeista betonia, josta silmän lomo napsii haluttomasti tärähtäneitä väläyksiä.
Bussi, luotettavista luotettavin kehto, avaruusraketti ja rautakeuhko näyttää tänä aamuna huohottavan lyijynharmaan taivaan painosta. Keula kohti Tamperetta kello kaksitoista. Lahden tyhjillä kaduilla vilahtelee liikkeiden nimiä Seksieeva, Musiikkileikkikoulu Marakatti, Antiikkikajo. Antiikkikahjo! Yökerhon käynyt osasto kömyää peräosan hämäriin näkemään maantien levottomia unia. Eräät vielä valvovat työskennellen.
Pysähdyspaikka: Jokin nimetön huoltamo keskellä hylättyä kylää (Me emme suosi ketjuja. Emmekä ketjuja ja peilejä). Joukko aamiaisensa missanneita fransiskaanimunkin irvikuvia ostaa murkinaa. Ja nyt se löytyy, maailman huonointa pizzaa. Hailakkaa, sitkeää, rasvaista, mautonta ja tunkkaista. Se takertuu kurkkuun eikä irtoa. Täyte näyttää hampaan palasilta ja karvoilta. Matka jatkuu. Lama on tullut. Tämä on nyt meidän todellisuutemme.
Kuten myös se, että Tampereella on maan ehkä paras japanilainen ravintola ja meillä on monta tuntia vapaata aikaa. Nähdään siis Halmkrona ja Yrjänä nauttimassa sakea, senchaa, Sapporoa, nigirejä ja makeja, ynnä erinomaista kimchiä. Hyi helvetti.
Holiday Innissä on tyynybaari. Mietimme sitä. Seitsemältä henkilökunta on saanut kamat pystyyn ja teemme rauhallisen soundtsekin. Hukka sanoo, että kerrankin vaikuttaa siltä, että tässä salissa saa soundin kohilleen. Keikka on kymmeneltä, joten jäämme Pakkahuoneen takahuoneeseen jäkittämään. Seinien isot peilit näkevät paljon kauneutta ja puhettakin kuullaan. Suhteellisen kuolematonta.
Viisi yli kymmenen lavalle. Sali on täynnä. Henkilökohtaisesti joudun (tietysti vastentahtoisesti, mutta totuudellisuudessa pysäkseni) sanomaan, että vaikka teknisesti keikka ei ehkä ole täydellinen, niin ei ehkä ikinä ole ollut näin mahtavaa olla lavalla. Kuluneen kahdenkymmenen vuoden aikana. Huomenna voi olla eri olo, mutta nyt on nyt on nyt! Aivan perkeleen mahtava yleisö. Ja bändi. Hiki lentää, kansa huutaa, kommunikaatio pelaa, sireenit ulvovat, maapallo pyörii, estetiikka räjähtää ja kapina elää!
Keikan jälkeen meitä tulee takahuoneeseen tervehtimään sovitusti tenniksen supertähti Jarkko Nieminen seurueineen. Kohtelias mies ja paatunut musiikkimme kuuntelija. Jopa ennen matseja, hän mainitsee. Tuo on extreme-urheilua. Joku nainen on päässyt myös turvajärjestelyjen läpi ja tunkee itsensä Yrjänän syliin väkisin. Kestää viisi minuuttia saada hänet ulos ilman suurempaa draamaa. Hienoa, että tennisporukka näkee, miten roktähdillä on kivaa. Kun edellinen nainen on saatu ulos, änkee sisään seuraava. Onneksi se on Yrjänän sisko. Ja kansantanhuja. Sitten Telakalle (viereinen baari) juomaan itsensä hengiltä koko porukalla. Huomenna on vapaapäivä. Tms. Heppirei, halitulijalla!
« sivun alkuun
20.11. Pori, Bar Kino
Kääpiö ojentaa talismanin Siegfridin odottavaan käteen. Väki katedraalissa hiljenee. Kaikki tuijottavat Brynhilden alttarille laskettua marmorinkylmää ruumista. Siegfried kumartuu ja asettaa kultaisen talismanin yksisarvisenkuvan vasten Brynhilden kaulalla lepäävän hopeisen riipuksen puukuviota. Kannettava alkemia, hän tuumii melkein huvittuneena. Esineet sulautuvat toisiinsa, ja kirkon korkeita holveja valaisee salaman leimahdus. ”Antakaa takaisin minun puolisoni henki”, Siegfried huutaa. Kuuluu jyrinää kun Brynhilde Siegfridin edessä muuttuu kiveksi ja toiselta alttarilta astelee vain hiuksiinsa verhoutunut elävä Brynhilde hämmentyneenä. Hänellä on ilmeisesti häveliäsyyssyistä liian pienet rinnat. Palvelijat rientävät ottamaan naista vastaan ja Siegfried kääntyy päin kuningasta ja kuningatarta, jotka nyt näkyvät valaistuina salin päädyssä, korokkeella. (Täällähän on koko korttipakka!) Hän kumartaa ja lausuu äänettömän kiitoksen, ennen kuin rientää syleilemään henkiin herännyttä rakastaan. Tässä vaiheessa alkaa kuulua lattarimusaa. Tuo on jotenkin tuttu biisi. Se on, se on, herätyskellon ääni. Enk mää pirulauta ookaan germaaniritari?
On aika palata hulluuteen, utuiseen ja pehmeään todellisuuteen, joka on pelkkä varjo kylmän katedraalin vielä leijuessa ympärillä raskaana kuin avaruus.
Kummallista, yleensähän sitä näkee unia kaoottisista kaupungeista, sodista ja viidakoista, toisilta planeetoilta, ihmisistä, jotka ovat puita. Mikä se on tämä tällainen melko korni keskiaikateema? Ja ihan täydellä resoluutiolla hahmot ovat sekä täysin konkreettisia että tarokkien jäykkiä piiroshahmoja. Nyt suihkuun ja taksilla keikkabussiin, turvaan Jungilta.
Pian aurinko vaipuu vaaleanpunaisena taivaanrantaan ja Varsinais-Suomen lumisilla pelloilla leijuu paksu utu. Puut ovat kuurassa. Maisema on kuin palanen jotain vierasta, epätodellisen kaunista muinaista maailmaa olisi ryöstäytynyt tien varsille. Kuin katselisi pilvien yläpuolelta. Onneksi hotelli on Rasion sanoin ”Ryssän perse ja esinahka”.
Bar Kinossa ei olla soitettu muutamaan vuoteen. Paikka on remontoitu ja soundaa kuulemma nyt hyvältä. Roudaus ja tsekit on hoidettu puoli yhdeksään mennessä. Sitten ruokaillaan paikallisessa ravintolassa, jonka kokki ei tiedä, että (liian vähän friteerattuja) ranskanperunoita ei laiteta uimaan kastikkeeseen. Ei missään olosuhteissa.
Soittoaika on ennakkotietojen mukaan joko vartin yli kymmenen tai puoli kaksitoista. Päätämme aloittaa yhdeltätoista. Männävuosien monitorimiehemme Helo viihdyttää meitä oravan kokoisessa takahuoneessa juomalla kaljojamme. Jostain syystä väsyttää aivan jumalattomasti. Uskon puutetta eikä pullotettu itsetuntokaan maistu, ei toimi. Mitähän tästä tulee, hjuu. Salikin on tyhjä. Onneksi Pasi polttaa suunsa chilillä ja potkii jääkaapin hiljaiseksi.
Sitten kello on yksitoista ja sali täynnä, molemmat kerrokset. Löydämme lavalle savun seasta ja pistämme ammattitaidon väsymystä vastaan. Rokkihommista on puolet poseerausta ja loput sydämen riekaleita. Illasta kehkeytyy sitten varsin räyhäkkä yhteislaulusessio. Tosin on pelottavaa katsella sekalaisia ihmisiä silmiin ja laulaa että ”olen sinun” jos ne katsovat takaisin ja laulavat samaa! Onneksi välispiikit ovat huonompia kuin Viikatteella. No, ei nyt sentään vielä! Helvetin hyvä torstaiyleisö.
Keikan jälkeen kaikki ovat vain ihan poikki. Joku potkii sitkeästi takahuoneen ovea ja vaatii: ”Tuu nyt saatana laulaan vielä!”. Itekseen? En mä mikään germaaniritari oo. Noin puoli tuntia myöhemmin kaikki ovat yrittämässä nukkua esinahkahotellissa. Onneksi teevee ei toimi. Sitten kääpiö ojentaa talismanin Sigfridin odottavaan käteen…
« sivun alkuun
21.11. Jyväskylä, Lutakko
Polvistuneiden jättiläiskivielefanttien muodostamien ympyröiden päälle rakennettuja temppeleitä, tappajahyönteisparvien mukanaan kantamia ruumiita ja irtopäitä, sinisiä räyhähenkilintuja. Vieraita planeettoja, pakomatkoja, kauhua.
Aamu Porissa. Tänään yritetään jopa mennä hotelliaamiaiselle. Aamiainen päättyy tietysti tässä hotellissa ilman mitään eri mainintaa toiseen aikaan kuin kaikkialla muualla. Ei sitten sitäkään. Kaupunki on harmaa, ihmiset sohjoa. Bussi odottaa. Taas.
Pudotus kohti Jyväskylää alkaa. Parasta on muuten jamaikan perse ja työmiehen jalat.
Mitähän tuosta illasta muistuu mieleen.
Helvetin hyvä lavasoundi ja mahtavat sapuskat. Kaikki yliannostavat kyljyksiä ja niihin täysin sopimatonta, mutta hyvää kastiketta ynnä kaikkea muuta tärkkelystä. Kuin pommikonelaivue vatsassa. Mun pitää varmaan alkaa jakaa michelintähtiä näille tapahtumille. Neljä tuntia keikkaan. Henkilölunta painuu lepäämään hotellille ja yhtye ryhtyy jäkittämään takahuoneessa. Ei ole tässä entisen Lutakon takahuoneen tunnelmaa, mutta kyllä tämäkin kelpaa. Tartu dickkiin! Muista, että sinulla on vain yhdet munat. Yhdeksän maissa sekoitellaan sivistyneesti drinkit. Yhdeltätoista lavalle. Herranjesta että on nuorta porukkaa lavan edessä! Tämän täytyy rikkoa jotain lakeja. Mutta meininki on helvetin hyvä ja virranvaihto sujuu. Mitä nyt yhtye sekoilee biisinvälit liian pitkiksi välillä, ja Pasi soittaa muutaman soinnun aika komeesti metsään. Saksalaista kääpiöpornoa. Kertakaikkiaan hieno meininki. Ja kuusitoista vuotta siitä, kun Ainomieli ensiesitettiin tässä salissa.
Kerronnallinen singulariteetti lähenee. Keikan jälkeen, siis. Sitä ennen takahuoneessa keikasta toipuvan yhtyen riemuksi ovesta marssii äkkiä joku kärkäs nuorimies kertomaan ilmeisen akuuttia asiaa. Mitä todennäköisimmin nyt tulee TOTUUS TÄSTÄ KAIKESTA. Näky: Satavuotias, adranaliinihöyryinen, introvertti työryhmä hiljenee ja tuijottaa kysyvästi nuorta miestä, joka on näin ilmoittanut haluavansa sanoa jotain. No sano nyt sitten, kaikki odottavat tuolinreunalla. Kaveri hiljenee täysin ja tajuaa ehkä humalansa välistä joutuneensa ns. liigansa ulkopuolelle. Ei sano mitään. Seisoo ja tollottaa. Sitten Hukka pyöräyttää hänet lempeähkösti ympäri ja passittaa ulos. Sen kerran kun me olisimme kuunnelleet ihmistä, joka tulee häiritsemään takahuoneen pyhää rauhaa.
Ja nyt jatkoille vähän äkäseen! Känni päälle, järki pois, tajunta haneen.
Muna tuoppiin ja nyrkki pystyyn!
« sivun alkuun
22.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Pitääkö täällä maksaa, että saa kusta? Eihän täällä muuta saa!
Roineen Tompalla on muuten kaks sekarotusta korvaa. Spastissi ja Sadventures.
Happoradion keikalla ja jatkoilla kuuteen, seittemään remunnut joukko kerääntyy aamusta hotellin pubiin ja alkaa pistää lupaavaa rokshowta kurkusta alas. Päätetään pyytää Katri-Helena, jolla paskalehden mukaan on ”antaa rakkautta kaikille”, kiertueterapeutiksi. Voisi myös vetäistä encoressa jotain. Vaikka Lintu ja Lapsi. Enää ei jaksa edes runkata. Lohtua tuo fakta, että samaan aikaan joku Kotiteollisuus on myös kiertueella ja baarissa, tässä kahdentoista maissa jossain Tampereella. Viereisestä pöydästä löytyy viiksimies, joka haluaa kovasti kommentoida meitä. On ollut kuulemma keikallammekin, Oulusssa. Oltiin kuulemma kovia. Tyypillä on kaljavaahtoa viiksissä ja silmät päässä. Juuri kun olemme menettää toivomme kaiken mielenrauhan suhteen Janne bongaa hahmolta levykaupan kassin, jonka sisältöä tiukataan. Sieltä löytyy Siekkarien uus live ja Joy Divisionia! Äimistys on niin suuri, että Janne kaataa tuoppinsa Yrjänän syliin. Samalla bussi ja roudarit ajavat hotellin pihaan. Lähtö. Sen kunniaksi Janne kaataa Tipin viinilasin Yrjänän syliin. Kaikki kohillaan. Kallioplanetaario vilahtaa pian ohi. Monessa mielessä.
Evoluution, ovulaation ja ejakulaation lopputulos: Timo Rasio.
Mastodontti, sapelihammastiikeri, CMX. Pohjanmaalla on pimeää ja kaikki sivutiet johtavat jollekin räjähdysainevarikolle. Ryhmä pitää yllä pientä tulta siideritölkit kourissa. Kyllä tämä on niin raakaa aikuselle ihmiselle. Kylmää ja pimeää ja uupumusta, ja sitten pitää yhtäkkiä olla aivan helvetin hyvä jonkun Hieronymus Boschin maalaaman ihmislauman edessä. Ja samppanjassakin on liikaa kuplia. Stig Heil!
Rytmikorjaamo. Melekonen teollisuushalli. Semmoset kolme kertaa Tavastian kokonen. Seinäjoella. Lavalla kaamee sähköhäiriön ääni kaikista laitteista. Kuulemma aina kaikilla, johtuu jostain selittämättömästä viasta talon johdoissa. Kitaravahvistimet kirskuu ja basso surisee. Mahtavaa. Onneksi takahuoneessa on katettu ihan jonkun muun yhtyeen raiderin mukaan: Jallua, kaljaa, valkoviiniä. Huhhuh. Taitaa tulla ilta. Sitä ennen täytyy vielä poiketa keskustassa aterioimassa. Korjaamon diili sapuskasta on texmex-sohjoa tarjoilevan ketjuravintolan kanssa. Yrjänä ja Halmkrona tilaavat listalta. Ei auta sekään. Mistähän alkais? Kertoisinko pihvin sitkeyden, annoksen kylmyyden (maustevoi ei sula ollenkaan), hernemaissipaprikan läsnäolon? Vai sen kastikkeen muovisuuden, tarjoilun töykeyden ja yleisen tylsämielisyyden? Ja mitä ajattelee keittiömestari suunnitellessaan annoksen, jossa isohko lihaköntsä asetetaan paksun (ja huonosti kypsennetyn) ranskanperunakasan päälle? Miten sitä leikataan. Älkää tehkö ruokaa, jos ette kerran edes halua. Syömäkelvotonta paskaa. Onneksi palvelu oli hiiiiidasta. Sillä tavalla saa paikan näyttämään täydeltä, että istuttaa kaikkia loputtomiin. Kaheksan tähteä tälle jointille! Ens kiertueella kirjoitetaan vaan ravintola-arvioita, muuten.
Takahuoneeseen puoli kymmenen aikaan. Onneksi televisiosta tulee Kummisetä-sarjan kakkonen. Joukko miehiä nauttii viiniä ja todistaa hiljaa, kun Fredoa tapetaan taas. Tuleekohan näille käkikellonrakennuskursseille tänään ketään. Sitten keskustelu kääntyy Kalervo Palsan kuolemaan. Se todetaan väistämättömäksi.
Lavalle yhdeltätoista. Onhan täällä koko porukka. Paljon enemmän kuin viime vuonna. Ja siitä porukasta kuuluu suoraa huutoa. Jostain syystä lavasoundikin on äkkiä kohillaan ja valokattaus pääsee oikeuksiinsa isossa salissa. Riehumme melkein kaksi tuntia hiki päässä ja koetamme olla putoamatta lavalta. Hetkittäin tuntuu, että täällähän on kiertueen ärhäkkäin yleisö!
Encoren jälkeen höyryämme takahuoneessa. Taas. Jostain ilmestyy votkapullo ja se otetaan hyötykäyttöön. Seinäjoen vahvistuksemme Tomppa käy jossain roudauksen välissä esittelemässä nuorikkonsa, joka on kovasti kaunis. Koko kamojen purkamisen ajan, kaksi tuntia, yhtye viettää baaritunnelmissa keskenään. Kyl me ny niin viihytään, joo.
Hotellilla kolmen aikaan näyttää olevan joku luokkaretkimeininki. Teinejä ja grilliruokaa kaikkialla. Hississä kysytään, oletko Sinä se Yrjänä? Only for u, only today. Hyvää yötä.
Aamuyhdeksän: Tyhjän hotellihuoneen nurkassa, nojatuolissa istuu liian vähän nukkunut mies, katselee ympärilleen ja miettii elämää. Onko tyynyllä erillistä olemassaoloa vai onko se vain atomiensa summa?
« sivun alkuun
26.11. Oulu, Tähti
Ticoticoticoticopingpongpingpong!!!
???
Ticoticoticoticopoinkpoinkpoink!!!
???
Rrrrrrzzzzzzz. Plink! aaaaaaAAAAZ…..
….!!!Rise and shine perkele, kello on VIISI!!!
Tähän aikaan normaalisti mennään nukkumaan. Aikadilataatio.
Ei auta. Suihkuun, tekarit suuhun, rollaattori alle, inkontinenssivaipat housuun ja kantamaan kiertuekaupan väli-inventoitua tavarakasaa farmarin perään. Ensin farmari pitää kaivaa tietysti hangesta. Taivaalta kaatuu veristä nuoskaa. Lähtö kisahallin pysäkiltä kello seitsemän. Sinnekin on jotain kuusikymmentä kilometriä. Määränpäänä kuu. Siis Oulu. Reitti Random Road.
Päässä epämääräinen mielikuva alkolukon asentamisesta ulko-oveen. Sisäpuolelle. Ja tietokoneeseen. Ja jääkaappiin.
Where have all the fractals gone? Edessä kuusisataa kahdeksankymmentä kilometriä Iin suoraa. Kaikki poimitaan matkan varrelta mitä epäilyttävimmän näköisistä, ilkeistä kaupungeista, joiden asukkailla on pahat mielessään.
Jossain vaiheessa päivä nousee. Lumi pöllyää maanteillä. Kolmen aikaan tulee ilta. Ouluun on siinä vaiheessa vielä kahden tunnin matka. Auton sisällä huutaa viisi läppäriä ja epämääräinen kasa muuta turhaa riepotinta. Ympärillä ulkoavaruuden pimeys ja epistemologinen tyhjiö. Kaikki havaittu on aivojen tuotetta. Myös tämä teksti. Lukijan silmät.
Kun bändi saapuu keikkapaikkana toimivaan ravintola Tähteen, on kello seitsemän. Ravintola on vaihtanut omistajaa ja nimeä, taas. Tällä kertaa se on myös remontoitu. Herraisäsiunaa. Ootteko koskaan nähnyt viisi metriä korkeita Jari Sillanpään, Kari Tapion, Paula Koivuniemen ja Olli Lindholmin valaistuja muotokuvia. Nyt ollaan sellaisessa avaruudessa, jonka olemassaoloa emme ole tunteneet. Siis missä on Katri-Helena?! HÄH! Onneksi Göremen salaattikebab painaa kilon ja lisäksi maistuu hyvältä.
Tsekissä paljastuu, että lavasoundi on kerrankin helvetin hyvä. Alkaa mainio kutina keikan suhteen. Joka meinaa tyssätä raideriepäselvyyksiin. Mikä siinä on, että kuuteen vuoteen ei ole mitään epäselvyyksiä moisessa seikassa ja sitten kahdella perättäisellä keikalla homma on ihan sekaisin. Sekin sitten järjestyy kun löydetään sopimuspaperit.
Ennen keikkaa puhutaan lähinnä keinokuormista ja tyhjioputkien ominaisuuksista. Predator osoittautuu ihan insinööriksi. Siksi se on varmaan ollut Raumalla kunnallisvaaliehdokkaana.
Jostain kysellään, saako keikkaa kuvata videolle. Lupaamme kuvata kolme biisiä alusta. Ärsyttävää, kun huonolaatuisia pätkiä päätyy nettiin, mutta nykyään kaikilla on kännykkäkamerat.
Yhdeltätoista lavalle. Sali on täynnä hullunnäköistä porukkaa. Rasion edessä tanssii joku pelottava miimikko, joka näyttää osaavan kaikki laulut ulkoa – ääneen. Halmkronan kulmassa on kolme lennokasta kaveria, jotka kommentoivat suureen ääneen koko ajan – ja laulavat biisit mukana. Yrjänä käy kolmannen biisin jälkeen huutamassa heidän naamoilleen: ”MATTI!”. Ovat vähän aikaa hiljaa. Joka paikka on täynnä helvetin kauniita naisia. Lava on muuten niin liukas, että solisti ei meinaa pysyä mikrofonin takana tolpillaan ja jalat tanssivat väkisinkin. Jossain puolivälissä keikkaa Halmkrona pyytää, että se videotyyppi lopettaisi tallentamisen. Ei lopeta. Tiedättekö mitä Peter Grant teki luvattomille kuvaajille Led Zeppelinin managarina toimiessaan. Raahasi tukasta takahuoneeseen ja hakkasi niiden omalla kameralla sairaalakuntoon. (Ja tämä meidän vajan takana kasvanut kuvaajaääliö vielä ruikuttaa netissä seuraavana päivänä, että jos on maksanut lipun, pitää saada tehdä mitä huvittaa. Vittu mikä URPO! Sulla ei ole MITÄÄN tekijänoikeuksia meidän työhön. Koetapa lämpimikses kuvata festareilla niin saat ihan elävän Suomen Poliisin kimppuus. Vaikka me kannatetaankin Peter Grantin metodia.)
Muuten keikka menee kyrväkkäästi ja lopun yhteislaulusessioiden jälkeen kaikki ovat takahuoneessa niin poikki, että pitää lähteä BAARIIN! Nelivetonen odottaa.
Kiertue on kuukauden mittainen känni, joka sisältää teknisiä osuuksia.
Viideltä nukkumaan. Kaksikymmentäneljä tuntia herätyksen jälkeen. Bonanza!
« sivun alkuun
27.11. Rovaniemi, Tivoli
Bussin etuosassa Hukka ja Predator virittävät pitkähkön keskustelun valmismakkaroiden tekstuureista. Muut kykkivät verkostoissaan läppäriensä kalpeassa valossa tai kuuntelevat yksityisiä musiikkeja. Yrjänä antaa auton perällä haastattelua Turun Sanomiin ja suunnittelee sitten jotain menua jonnekin jonkun keittiömestarin kanssa. Auton ulkopuolella, epätodellisessa maailmassa vilisee puita ja huoltoasemia. Kahden aikaan alkaa jo hämärtää. Maisema vaikuttaa kypsältä valtavaksi uraaniavolouhokseksi. Kemin kohdalla on jo pimeää. Minusta tuntuu, että Kemin kohdalla on aina pimeää, mutta minä olenkin syntynyt siellä. Yli neljäkymmentä vuotta sitten.
Rovaniemellä on siistiä ja kylmää. Vierailu kirjakaupassa ja sitten hotellin viehättävästi remontoituun ravintolaan syömään ennen tsekkiä.
Tivoliin seitsemältä. Siellä on henkilökunta raatanut kattauksen kasaan taas kerran. Niillä jätkillä ne työajat vasta onkin. Aamulla voi olla roudaus, pari tuntia, sitten Hukka ajaa about neljäsataa kilometriä yhdellä tauolla, sitten on heti roudaus uudessa kaupungissa, kaksi tuntia, sitten soundchekki, ruoka, pieni tauko, sitten keikka ja kello onkin jo kaksi yöllä, sitten voi olla vielä yöroudaus johonkin neljään asti ja herätys kasilta ja auton rattiin. Kauanko kestäisit?
Netissä esitettiin humoristinen arvio, jonka mukaan kiertuepäiväkirjan kirjoittajan huumeidenkäyttö on puhjennut kukkaansa. Ei ole. Mitään ei ole vedetty. Paitsi alkoholia ja antihistamiineja. Kyllä tässä sekoaa ihan tarkoituksella muutenkin. Siegfridit ja okkulttiset scifihelvetit nyt vain kuuluvat elämään.
Torstai Rovaniemellä herättää epävarmuutta, varsinkin kun ravintola haluaa meidän aloittavan puolen yön aikaan. Mitä järkeä? No siinä vaiheessa kun karautetaan lavalle sali on kuin onkin täynnä ja pian paljastuu, että täällä on aivan helvetin hyvä yleisö. Lavasoundi toimii, yhtye on rento ja keikasta tulee kollektiivisen arvion mukaan kiertueen tähän mennessä toimivin kaikin puolin. Vittu että tämä on hieno ammatti. Ilmaista viinaa, melua, naisia, miehiä, pahaa ruokaa, melua, ilmaista viinaa!
Keikan jälkeen imaisemme itsemme täyteen nestemäistä unohdusta veljellisen ilmapiirin vallitessa. Huomenna ei ole kiire mihinkään, kerrankin.
« sivun alkuun
28.11. Tornio, Umpitunneli
Tornioon on tällä välin rakennettu ihan julmetun kokoinen kauppakeskus, joka tukkii pääkadun Haaparannan puolelta omituiseksi pussinperäksi. Torniolaisella logiikalla kaikki liikkeet ovat siirtyneet uuteen keskukseen ja vanhat liiketilat keskustassa ovat tyhjillään. Tässä seitsemänkymmeluvulla tylsäksi kivikasaksi rakennetussa keskustapuolueen linnakkeessa ei ikinä ole osattu tehdä mitään tyylillä ja kauniisti. Aina vain rumempaa ja epäinhimillisempää pukkaa. Se kasvattaa asukkaita sarkasmin ammattilaisiksi.
Tästä välittämättä pysäköimme bussin vanhan kunnon Meerin grillin kylkeen. Pikku kioski on muuten sisältä varmaan Pohjois-Euroopan kälyisin ruokapaikka. Mutta asiaan. Debytanttiemme Tompan (Rintaviinapää) ja Predatorin on kestettävä initiaatioriitti: Triplajättiamerikkalainen juustolla. Se on noin kilon painoinen kastiketta ja sulaa juustoa tursuava kolossaalinen miehentappaja-annos. Herrat pureutuvat omiinsa melko pelokkaan näköisinä. Tomppa saa omansa upotettua kokonaan. Predator jää hieman vajaaksi, mutta se sallittakoon, sillä kaverihan on noin neljäkymmenkiloinen…
Sitten on kaikilla kerrankin aikaa mennä hotelliin lepäämään tuokioksi.
Tsekki on taas seitsemältä. Soittoaika kaksitoista. Nyt on ollut sen verran paikallislehdissä juttua ja muutenkin, että kutina on hyvä. Olemme päättäneet tehdä oman Tornion yleisöennätyksemme. Umpitunneli on yllättävän hyvä ja iso keikkapaikka näin pieneen kaupunkiin. Olisipa Joensuussa ja Lappeenrannassakin jotain tällaista, neljän, viidensadan ihmisen mesta, jossa on hyvä lava ja lavalle hyvä näkyvyys.
Ilta kuluu rattoisasti miellyttävissa takahuonetiloissa. Jutut ovat vakiohuonoja. Anekdoottien huippua edustaa Rasion pitkä kuvaus muinaisesta, puuhun päättyneestä autokilpailustaan läpi valtakunnanrajan virkavalta kannoillaan. Kuminkäryä ja karuja tilanteita.
Siirrymme lumikinoksen läpi pieneen lavantaushuoneeseen, viritämme soittimet ja nousemme lavalle. Helvetti soikoon, täällähän on tupa täynnä! Torniossa, meillä! Asiaa. Ja sitten käsiksi rokkiin. Äijät huutavat, naiset huutavat, hiki ja räkä lentää, hirvee meteli, sekahedelmäsoppa ja järki lähtee. Mistä saakka Torniossa muuten on ollut näin paljon hyvännäköisiä naisia? Onneksi miehet ovat rumia. Paahdamme keikan läpi niin linjakkaasti kuin osaamme. Mitä nyt basistin langaton alkaa sen verran temppuilla, että hän heittää sen seinään kolmannen biisin jälkeen ja siirtyy piuhaan.
Mutta tunnelma on helvetin hyvä. Kiitti Tornio! Laulaa pimeässä virran vierellä pimeästä ja virrasta!
Keikan jälkeen takahuone täyttyy tutuista ja puolitutuista ja näyttää siltä, että kaikkien aikomuksena on vetää lärvit. Onneksi meillä on aamuyhdeksältä lähtö Kuopioon. Huuuuuh.
« sivun alkuun
29.11. Kuopio, Työnkulma
Per aspera ad astra.
Matka sujuu Mad Max -tunnelmissa. Jokainen pysähdyspaikka on väläys arktisesta scifihelvetistä täynnä venäläisiä rekkoja, runkkaatunutta paikallisväestöä seuraamassa raveja, yönäkökiikareita ja kusenpolttamia pikaruokaketjuja. Brian Wilkkumaa. Helkkari että tämä maa alkaa olla tukka sekaisin.
Työnkulma voisi olla maan parhaita keikkapaikkoja. Voisi olla. Nyt se on nukkavieru, kulahtanut, kauhtunut ja koinsyömä kostea loukko, jonka takakahuone saa Tavastian takahuoneen näyttämään Kämpin sviitiltä. Järjestäjä on pyyhkinyt suurimman osan raiderista yli, eikä meille ole kerrottu mitään. Ruoaksi talo tarjoaa tilattavaksi pizzaa kahdella täytteellä. Pizzaa kahdella täytteellä, ystävät. Kuka vittu haluaa kiertueella pizzaa, jota muutenkin tunkee joka aukosta. Ja kuka vittu on niin pihi, että kehtaa ehdottaa vierailleen pizzaa kahdella täytteellä. Jossain on ilmeisesti aivan helvetin halpa pizzeria. Tämä varmistuu kun kohutut läystäkkeet saapuvat. Se aiemmin kuvattu muumiopizza ei ollutkaan niin huonoa. Pullataikinaa, ketsuppia, eikä nimeksikään sitä täytettä. Onneksi, sillä täyte on pahaa ja rumaa. Menemme aterioimaan toisaalle.
Yhdeksän tienoilla takaisin takahuoneeseen “viihtymään”. Tunnelma on yllättävän hyvä ja keskustelun taso korkea. Sitten yhdeltätoista lavalle. Iso sali yli puolillaan, väki innokasta. Lavasoundi on jotenkin vaikea ja korkealta kateederilta on vaikea saada kontaktia. Puoliväliin keikkaa tuntuu allekirjoittaneesta, että mikään ei toimi. Ahistaa kaikki. Sormet ei toimi, kurkkuun sattuu, housut on väärinpäin.
Sitten alkaa toimia, ja encoreen mennessä kaikki on jo niinkuin pitääkin. Valot räikää ja raju rokkabilly paukkuu päästä varpaisiin. Ikärajattomassa salissa on baaripuoli täynnä ja lavan edessä poikoittain yllättävän nuorta porukkaa nyrkki pystyssä.
Onnistuneesta keikasta huolimatta pitää takahuoneessa vähän huutaa ja kiukuta. Alkaa oleen vissiin vähän poikki. Tilanne selvitetään nopeasti ja siirrytään takaisin olennaiseen. Yllättäen tyytyväisimpiä ovat arkki-itsekriitikot Rasio ja Hukka. Säätöihin ei kuulemma saa enää koskea. Kuuluuko lumenluonti säätöihin?
Tänään ei tosin tule valvottua kuin kolmeen. Luonto futaa. Aamuyhdeksältä bussi starttaa kohti kaukaista kotia.
« sivun alkuun
03.12. Helsinki, YleX Studio B
Suora radiokeikka YleX:n studiolta. Henkilökunnasta on mukana vain Hukka ja bändi roudaa vaihteeksi ihan itse. Mitähän tästä päivästä ois sanomista. Outo kokemus. Soittaa niin hiljaa kymmenhenkisen studioyleisön edessä. Tosin ulospäin soundi on kelpo ja ainahan nämä studiojutut tuppaavat olemaan mahdollisimman kaukana rokista. Joka puolella on toimittajia, kameramiehiä, kohti sojottavia mikrofoneja. Ihan hyvää huolta meistä pidetään, vaikka emme halua puhua liito-oravista. Soitamme, puramme studiovieraat, kättelemme kamat ja kannamme auton hissiin. BAARIIN!
« sivun alkuun
04.12. Turku, Kåren
Kiertueen paras yleisö! Aivan helvetin hyvä meininki, meteli ja rähinä. Ja tänään on vasta torstai! Huutomerkki! Porukka pitelee korviaan ja laulaa mukana.
Viisi tuntia aiemmin tilanne ei näytä niin auvoiselta. Kårenin kaunis sali on perinteisesti yksi valtakunnan kamalimman kuuloisista rokinsoittopaikoista. Nyt ne ovat vielä ottaneet ennen lavan kaarevaa takaseinää peittäneet kankaat pois, ja pelkkä Rasion virittely ilman PA:ta aiheuttaa niin kovan äänenpaineen, että talon ruokalassa, kymmenien metrien päässä, ei pysty kommunikoimaan kuin huutamalla. Hirvee kirskunta ja kaiku. Tästä lähetään. Ja kanakastikkeesta.
Onneksi StSanders on tehnyt helvetin hienon Kissvideon. Siitä lähtee ilta nousuun ja siitä että saamme salissa verhot seinänkokoisen ikkunan eteen. Tulee pikkusen kontrollia soundiin.
Vähän kymmenen jälkeen takahuoneesta lavantakaiseen holviin virittämään soittimet vielä kerran. Tomppa pösäyttelee vähän savua lavalle ja väläyttelee valoja, ja porukka alkaa salissa huutaa yhtyettä lavalle. Puolelta hommiin. Edessä vajaa kaksi tuntia herkkää rähinää. Ja helvetin hyvä yleisö!
Jostain syystä kaikki lähtevät keikan jälkeen jokaiseen Turusta löytyvään baariin. Ilta on meleko nuori, vielä.
« sivun alkuun
05.12. Helsinki, Tavastia
C:/BOOT
SYNTAX ERROR
CHKDSK
Uuuuuhhh. Digikellon näytössä lukee ilman laseja 12:06. Verhonraosta näkyy Saving Private Ryanin alkukohtaus. Alitajunassa soittaa neljä ruotsalaista dödmetal-bändiä. Se tarkoittaa että on Tavastian ensimmäisen keikan jälkeinen aamu. Uuuuuuh. Hämärä muistikuva taksista, hämärä muistikuva öisestä pianokonsertista. Hämärä muistikuva omasta elämästä, kaukana, kaukana jossain. Kännykässä odottaa haikea tekstiviesti Hynyseltä. Sovitaan, että nähdään pian ja juodaan lumileopardin verta pandan kallosta.
Sitä ennen: Takahuoneeseen ei päästetä ketään. Ja silti se on täynnä porukkaa. Kännistä, verevää ryhmää, jolla on kaikki ei lavalla olleen virta ja tahto. Ja jano! Bileet! Sosialiseerausta, halauksia, suuteloita, sopimattomia puheita, örvellystä, olan taputtamista kirveellä. Hämärän tanssit. Kumarassa saksimista. Hidastettuja eleitä, teollisia liuottimia, elektroniikkaa ja spermaa. Mahdottomia kuvakulmia, laardia, tissejä ja entropiaa.
Sitä ennen: Tavastian lava on liukas. Kitarat räjähtävät soimaan. Sali on TÄYNNÄ. Plektroja tippuu, sanoja uhontuu, kitaristeja kaatuilee, piuhat katkeilevat, väki laulaa, seisoo, toljottaa, on omituista, taas laulaa, heiluttaa vartaloa yksityisessä mietinnössä, huutaa, mikrofonit kaatuilevat, seinät kaatuu päälle, tytöt hymyilee, järki lähtee, Rasio huutaa käsittämättömyyksiä, korvat paukkuu ja rutisee. Aika venyy ja höyryää.
Sitä ennen: Yhtye takahuoneessa, kapeilla sohvilla pitkällään, väsyneenä, iltaa jännittäen. Hiljaisia puheita, vähiä eleitä. Sanaton yhteishenki.
Sitä ennen: Kesken tsekin lavan eteen kävelee joku nainen vedettävän kauppakassin kanssa tulee kysymään minulta, missä Yrjänä on. Tässä, vastaan. Hän, että haluaisi jutella. Pitelee korviaan tajuamatta, että kuurouttava ääni tulee bassosta, jonka soundia Hukka juuri säätää. Jota minä soitan. Hän haluaa jutella. No, mulla ois tässä soundtsekki vähän kesken ja kuvausryhmä mukaanlukien noin kaksitoista ihmistä hommissa just nyt melko kiireessä. Nainen loukkaantuu moisesta hävyttömyydestä ja poistuu. Tsekin jälkee Merimaa tulee perinteiselle kohteliaisuuskäynnille takahuoneeseen. Jutellaan maailman ja bisneksen tilasta. Nauretaan molemmille.
Sitä ennen: Halmkrona ja minä annamme Ilveksessä haastattelua Tavastiasta tehtävään graduun. Viereisessä pöydässä aterioi Martikainen. Päivää taas! Sitten tapaamme Samuli Knuutin ja suunnittelemme kirjaprojektiamme. Keikkaan on viisi tuntia.
Sitä ennen: Rauhallisen automatkan jälkeen kaikki hajoavat hetkeksi tahoilleen Tavastian eteen parkkeeratun Monumentin uumenista. Krapula uhkaa ja lupaa. Unta ei juuri ole saatu. Kutina on mitä parhain!
« sivun alkuun
06.12. Helsinki, Tavastia
Pitääkö kaikki hommat haalia aina samalle päivälle. Herätessään jo makaa valmiiksi maantiejyrän alla. Siis ratsun selkään ja nokka kohti Tavastiaa.
Jossa jo kuvausryhmä virittelee kamojaan. Mutta meillä on ensin palaveri tuotantopäällikkömme Gabin kanssa. Että mitä tässä nyt taas pitäisi keksiä. Sitten videon kuvaus Tavastian lavalla ja soundtsekki. Tässä vaiheessa on sitten jo ihan puhki. Talo on tänäänkin loppuunmyyty, joten voimat on syytä kerätä. Kuorsaan kaksi tuntia takahuoneen kovalla, kapealla penkillä. Muut käyvät kotonaan tai hotellissa etsimässä chi'tään. Kyllä se vaan on sillä lailla, että kuukauden resuaminen ympäri maata on nelikymppisenä jo taitolaji.
Yhdeksältä ryhmä on taas koolla. Tunnelma alkaa rakentua. Ruotsalaiset tanssihousut virittävät atmosfäärin. Ja joitain vielä painaa tsekin jälkeen nautittu erinomainen poronkäristys. Perinne sekin. Pyydän Görmanilta vanhemmilleni pöytää yläparvelta ja Pekka pistää vielä paremmaksi lisäten yhtälöön talon piikkiin kuoharia hääpäiväänsä viettäville myöhäiskeski-ikäisille. Saapa nähä mitä äiti tykkää. Saati muut vieraat, joita on noin sata...(Tämmösiä ihme rimpsuja kuin Alangon veljekset plus kymmenen! Hä?)
Jostain syystä meidät valtaa outo rentous. Kuin ei olisi keikalle menossakaan, rituaalia tekemään. Ehkä me vaan ollaan ihan sekasin. Pian on syytä ahtautua nahkahousuihinsa ja käydä savottaan käsiksi. Kirmaamme lavalle eilisen tuomalla varmuudella puoli kahdeltatoista.
Hyvä tavaton että sali on täynnä. Ja tänään, ensi kertaa koko kiertueella koko porukka on mukana ensimmäisestä nuotista lähtien. Huone velloo miksauspöydälle saakka pystynyrkkiä ja hyppii. Taaemmas emme näekään kuin mustaa, höyryävää populaa. Aivan helvetin hieno tunnelma koko ajan. Tänään, jos on encoren aikaan vielä hengissä, on syytä vetäistä Pyörivät Sähkökoneet! Huh. KAIKKI toimii.
Paitakaupan neidot kertovat keikan jälkeen, että baarissa (saati paitakaupassa) ei ollut setin aikana ristinsielua. Ja kun ihmiset soitin päätyttyä alkoivat purkautua salista, ilmeet olivat satoja versioita samasta, hikoontuneesta hymystä.
Mahtava ilta, kiitos!
Ja aivan mahtava kiertue!
Arvatkaapa lähettiinkö jatkoille, hä?
« sivun alkuun