Cloaca Maxima
I Physis
II Aetheris
III Astralis
Ei vallankumouksesi hedelmät
pitele käsistäsi enää tiukasti
esineet liikkuu kun ei katsele
nauruun vääntyy tuonen suu
alhaalla holvissa henget rukoilee
kuunnellen viestejä niin syvältä ja kaukaa
vielä saatan sinuun katsoa
kahden maailman rajalla missä joki seisoo
älä sano ei, älä puhu
älä mene, vielä hengitä
ja viimeiseen asti pidä sanasi
pidä kivi jota kannat
mene huoneeseen, jossa he lepäävät
kukkien, älä sulje silmiäsi pimeyteen
(sanokaa minun puhuneen)
minä laulan tähän kauneuden
suhteeksi tyhjyyksien välille
minä taivuttelen kädet rinnallesi
planeettojen alla liikkuu yö
leikkaan hiuksesi ja kyntesi
nukun yöni suojellen oveasi heiltä
ilmeet taiteltuina samettiin
uivat aikakaudet mutaiseen virtaan
kun aamun veitsi taivaan halkaisee
valo repii huoneen rikki, hajalle
kielen paksuus täyttää koko saastaisen suun
kasvot kuivaa savea ja lantaa
nuo hahmot muistin laidalla parveilee
kuin patsaat pimeässä rapussa heiluu
yön omaa kudosta kutoo pistimin, sorkin
kutsuvat ihmeen kauniina kuoroon
kiellän sanomasta enää sanaakaan
olen kyllästynyt puheen horinaan
tämä läävä on valheita täynnä
kierrän huonetta kuin puukko kädessä
leikkaa siipesi pois
leikkaa hiuksesi pois
leikkaa huulesi pois
leikkaa unesi pois
- ole nimetön
totuuden kalastaja verkkoineeen ja onkineen
kadonnut, hukkunut totuuden mereen
lattia lasimurskan peitossa
peilissä känninen saatana
mainosten jumalat toisilleen hymyilee
käsi vapisee säätimellä
teosta elämä jatkuu tai katkeaa
tähän tarvitaan vahvempaa humalaa
minä vihaan sinua
minä haluan sinua
osaan lukea nuo sanat
tuosta asennostasi
siinä valkoisella lakanalla
olet kuin nainen
mutta et halua olla nainen
etkä minun olevan mies
mustain autojen saattue sinä olet ja olet loputon
niin kuin aina kirjoissa joissa kerrotaan vain toisen versio
minä en tunnusta mitään purppuraa jota pitää kumartaa
minä en tunnusta että haluan enkä saata lähteä
olen sinun
jos tahdot niin
olen sinun
kuin sydämesi
poukkoileva, raivokas
jos tahdot
olen sinun
minä haluan sinua
haluan vihata sinua
kaksiselkäinen peto
raivoaa tasangolla yön
pian unohtuu aika ja tila
ja nahkapeitto ja syyllisyys
ja rauenneilla kasvoilla
viipyy muiston pysyvyys
rakensinko turhaan sinun varaasi ja saanko pettyä
etsin jotain kirjaa johon luottaa, jossa meidät kerrotaan
alttaritaulun sävyt jotka koetimme niin huolella vangita
haalistuu ja kärsimykseen päätyy tämäkin näytelmä
muistan unien eläimet
kuinka ne osaavat puhua
kuinka kultanaamioinen
hiipii käytävää
kampaa partansa ja palmikoi
pukee esiliinan ylleen
ottaa veitsensä ja teroittaa
ainoa silmä palaa
taistelukenttä on tässä
yö on musta miehen mennä
linnut vaanivat puissa
viattoman silmiä
silmiä päissä
pelastaja suojelija
kellarien hurmuri
hikoilevat kylmät sinät
nahkaparturi
on otettava
oikea keppi
oikeitten pilvien alla
taivas on korkea,
korkea portti
päät on ajettu sänkipeltoon
ah, hän tanssii yli parkettilattian
hänen hameensa tummanpuhuva hulmuaa
oh, hän sekoittaa minun miehenpääni heikon
kädet alkaa huitoa ja otsa hikoaa
niin ja katso, on juhlat loppuneet
me kävelemme keskikesän kukkivaan puutarhaan
kuinka hän katsoo ja vaatien koskettaa
se tapahtuu taas vuosituhanten malliin
naisolento
haisee hielle
tahtoo itsensä
uudelleensynnyttää
sekaan auringonkukkien
syöksymme nauraen taas
yli pellon routaisen
vierivät hämärän koneet
mitä on ollut ennenkin
eikä vieläkään
lanteillasi ui
seksuaalinen arki
ei, en elättele kuvitelmia
on arjen koura kova kohtaan keltanokkia
niin, en anna tilaa persoonallesi
en luottamukseen perustuvaan ihmissuhteeseen
minun pesuaineääneni, minun voideltu muotoni
puhut hölmöille ja annat minun odottaa
mutta voi, kun tanssit yli parkettilattian
johtaa Mantovani rotumuistin orkesteria
laula sinä vaan
et tarvitse ketään
jonkun toisen korvaan
laula että tahdot
maailma on uniluoma
yhteinen satu, tarina
tornit kohoaa korkeuteen
kirkot auki taivaaseen
tehtaat puskee usvaa
koneet tuottaa onnea
teräsrunkojen seassa
lojuu ihmisromua
kun hahmo turvaksi luotu
ei riitä enää mihinkään
mustapukuinen saarnamies
ei riitä koossa pitämään
alkaa taistelu uskomisesta
asioista joiden vuoksi kuolla
vaikka olisi väärässä
vieras aikansa silmissä
vallat ja väet
minussa hengittää ja tahtoo vapauteen
vallat ja väet
minussa rakastaa ja tahtoo elämää
teot muuttaa meitä
sanat sanotut
toiveet toteutuvat
pelot aineellistuvat
kipu on todellista
kaupunki liitto pimeää vastaan
uutiset rukousmyllyjä
jotta huominen tulisi
onhan noita laulajia
ja tuulta pohjoisesta
allapäisiä mielialoja
ylpeyttä, iloa
ei arvoa sillä
mitä teimme nämä vuodet
ja se kohtuu millä
tätä armon maailmaa kohtelet
ei tao tyhjemmäksi
eikä tiet pitene
mihinkään kaukaisuuteen
missä meillä omamme
ja kukat pöydälläsi
on onnen tuomia
kun nostat surulaulun
ennen uneen itkemistä
lailailailailailailailai
kirosäkeen:
yö valkoiseen silkkiin
se käärii niin ja niin
on ajat loppuneet
sanat puhki kuluneet
ei sumunriekaleisiin
pysty piiloutumaan
ei aamuun luottamaan
ja nimet vähenee
mustat hampaat lähenee
ota, juo tästä sanoin
ja löin auki ranteeni
isäni hyvällä veitsellä
mitäpä en tekisi vuoksesi
täällä me istutaan
kuin vankeina jossain louhoksessa
joka vain näyttää kaupungilta
valolta pimeän meressä
...tule juomaan jos sinun on jano
suljettu astia
on tämä olento
- pakkopäästäpois
mustimpina hetkinä
kun meillä on vain toisemme
puhut julmia totuuksia
ja haluan sinut kuristaa
silti, kaiken tämän keskellä
kuinka olet kaunis tänään
vaikka taivas on jäteöljyä
ja raiskaajat omistaa maailman
...kuinka päästä täältä pakoon
suljettu astia
sen vakavuudessa
on tahto paeta
tyhjyyden pyörästä
eilen kruunua oksista punoin
heitin mereen, en laskenut päähäni
kirjassa kerrottiin vanhan ystävän
kuolleen kesken matkaa
nämä päivät on lyhyitä, lyhyemmiksi käyvät
silti tai juuri siksi tunnen että jokin kasvaa
nyt tarinat huuhtoutuvat mereen virran mukana
se tuo syksyn lehtiä ja kevään suurta tulvaa
tämän halusitko minulle opettaa
tämänkö tahdoin nähdä
kun kävelimme pimeässä peläten
ja viluissamme aina rantaan asti
taivaalla ei kuuta näy, onhan silti tähdet
on vielä kesä mutta kohta on syksy
hei, jos unohdat kaiken
silloin tulen takaisin
otan osani
luovin elokuun virtaa
aamulla löysin hietikolta
rakastelun jäljet
nuotiopaikan ja tyhjät pullot
jotain tummaa niin kuin verta
vieläkö kauan tänne täytyy tulla jotain hakemaan
olitko se sinä vai, en taida muistaa, välittää
kun katsot molemmilla silmillä
on vain tanssi ei mitään muuta
mutta päästäksesi siihen
sinun on kuljettava loputtomat kilometrit
meren rannassa vaahto ui, linnut viistää vettä
on vielä yö mutta kohta on aamu
monta vuotta myöhemmin
kun tulet matkoiltasi
olenko pitänyt sanani
olenko saanut sen hauenleuan
vai olenko kaatunut
onnettomuuksiin
haiseeko henkeni pelolta
anna minun laskea käteni vielä
kun ehdin
kun se vielä tuntuu ihmisen
elämältä
anna minun huokua haavetta
lävistä minut tässä
opeta minulle nöyryys
pujota minuun kielet
soita säveleni
metsän väki on
kaupungissa sokea
perkele sen tänne johti
antoi lapion käteen
pani kaivamaan hautaa
ikävyydelle muistomerkkiä
maakuopissa höyryää
runonjalat
valtateillä etenee projektit
tuhoon ja kadotukseen
jota voitoksi kutsutaan
minä kutsun
kutsun
kutsun
sinua matkaltasi
väkevä hiki tuo vapaan maan
tämä on uusi kirja
yksi kirjain isossa kirjassa
tämä on oikeaa aikaa
maasta nousee vahva tuoksu
maan sylistä ihmisen hengitys
unelma ei voi olla turha
uni ei koskaan vain lepoa
kaiken maailman tiedostot
meitä vainoaa
en jaksa syyttää
enää ketään
ketään enää
talviveden alla
on hyvä palella
ja vielä kun olin elossa
luulin olevani oikeassa
luulin tuntevani pelon
ja maistaneeni verta
mutta kylmissäni parun
keskeneräinen jumala
suhteellinen aika
kestää liian kauan
kyllästynyt raakuuksiin
koska ne ovat tosia
luulin tuntevani pelon
ja maistaneeni verta
mutta kylmissäni parun
keskeneräinen jumala
manalainen
ne tulevat luisina rankoina
ovien suissa istumaan
ne tulevat laulaen äänellä
yhdeksän kuolemantaudin
armon asunnoilla
verivainioilla
katso minuun kun puhun
katso kuinka vapisen
ei ole tietä sisälle
ei tapaa tulla ulos
mutta on kaivo ja vesi
yllämme alttarivaatteet
manalainen
talviveden alla
on hyvä palella
tämä on viimeinen veripiiri
täällä katsotaan totuutta
uuden jumalan julkea poika
odottaa isältään sanaa
tämä on viimeinen rytmipaikka
täällä syljetään käsiin
maalatut vartalot tanssii kehää
manaa mustaa petoa
synkeä autius korpimailla
odottaa turhaan kevättä
sade piiskaa seinät kumoon
kaikki kylmä tulee taivaasta
"minä en koskaan milloinkaan
tule lausuntoja antamaan
sillä niiden takaa
petollisuus soi"
niin se kukka on kätketty
kunne sen siemen on haudattu
maasta se tulee ja maahan menee
maasta on ihmisen hulluus luotu
ihmisen notkoihin nousee talot
ihmisen vuorille varastot sotaa on
käyty jo niin monta vuotta
maan ja taivaan kanssa
kaikki olemme suunnitelleet
pakoa poieslähtoä
suuren saran taakse
hiileksi kivimäkeen
kaikki olemme kuulleet
tosi viisaus asuu kaukana
ihmisten maailmasta
suuressa yksinäisyydessä
virtaan alkuvesien
heittäydyn ja kuljen
aina virran mukaan
alas vesiin lämpimiin
kohtuun merten vanhain
kehtoon vuoksien
eikä padottua
tätä vettä saa
luona hiljaisten koskien
luona siipien iskun
kurotan kohti veden pintaa
kurotan päin yötaivasta
joka on niin syvä
täällä
sinne ei parane pudota
koettaa hyvää onneaan
kosken voimaa vastaan
tulee aamu taaskin
valon kehrä kiertää kiven
jos kohta varjot lankee
lankee ne jotta valo näkyisi
paremmin kirkassilmän
katsoa kauneutta
koreutta maanpiirin
humalluttavaa
puen valkeaan
käyn polvilleni
hengitän valoa
hengitän tulta
rauhattomuuden merenä
aaltoat joka suuntaan
päättyykö hiljaisuutesi nyt
vaeltaako henki tänne
rukoilen sinua Maria
anna minulle elämä
"matkien huutoja, ruumiita käsiä
miehiä, naisia, nyrkki päin pläsiä
himonsa kalvamat satuinnaissieluin
imevät toisiaan limaisin nieluin
röhkien ilosta kehässä puiden
perkeleet tulevat ilmassa uiden
katsovat ihmisen mielessä likaa
nauravat irvien valmistusvikaa
tuottavat koneineen kulttuuriöitä
töitä ja orjiksi loiseliöitä
sinun on saastainen juomasi juominen
auringonvaloa maahasi tuominen"
tulisin kirjaimin
tulisin äänin syvin
yön sylissä vaeltaisin
pimeän veden ääreen
puhutaan paikasta missä
jokainen uni käy toteen
puhutaan pitkästä taipaleesta
taivaanvahvuuden reunalle
kun yö on musta, mustat puut
ja myrsky pauhaa täällä
sen sydämestään unohtaa
et meidän järvein
päällä
myös asuu henki jumalan
ja iäisyyden verho
on aina auki sielulle
ken osaa löytää sen
teit korpein synkkäin kumu käy
ja pellot kantaa katoo
ei muista sydän ihmisen
mis aarre oottaakaan
kun henki tulee lihaksi
ja astuu päälle maan
tuo valo silmän autuus on
sen etsijälle vaan
hei
katso kuinka hiljaa
kaikki käy
mutta vuodet on lyhyet
ja kun kuu ja aurinko ovat yhdessä taivaalla
minä kerään kaiken pihalle esiin ja poltan
niin
kirjat ja paperit
ehkä myös
huonekalut ja muistot
kaikki valheet jotka tulevat elämän tielle
kaikki hyvä mikä estää näkemästä
se on ruoste
savu nuolee raunioita
tiedäthän miltä tuntuu
lämmittää käsiään
palaneiden kotien tuhkassa
hei
katso kuinka hiljaa
sataa taas
tomu vuotten ylle
ehkä nämäkin murhaajankädet etsivät päätä
jota silittää ja tuntea maailman paino
se on ruoste
teillä tietymättömillä
autuailla hautuumailla
leijuu sumu, savu, usva
peittää miehen jäljet
"minut on murhattu
hakattu paloiksi
heitetty seinille
naurettu pois"
helvetin hyvä paimen:
hän tulee auringosta laivalla
jonka kannella kukkii hopeapuu
minä laulan lauluja kaukana
kasvan kultaista viljaa
kädet nostin, kasvot nostin
pääni sankan
määrä oli mennyt tiestä
mieli päivämatkasta
"täällä siis kirjoitan
annan tuntoni palaa
valan kostoa sille
joka synnytti minut"
helvetin hyvä paimen:
aamutuimaan se kävelee tietä
lumen läpi nousee heinä
ojissa makaa kylmiä ruumiita
suut huutoihin jäätyneinä
kumotti kuut, auringot
päivä paistoi pimeyteen
päivä paistoi, kuu kumotti
minä en nähnyt mitänä
vain talven uniako kaipaan
kun jään tähän
tyhjään taloon
aamuvaloon kylmään unohdun
kun yön merkitsemät kasvot
hautaan tyhjään
päällystakkiin
lumisateen tuoksu siinä on
kuka olikaan sisälläsi viime
yönä
kenen tummaan kylkeen painauduit
kuka saikaan elämäsi hehkumaan
kirkasta valoaan
talvi unineen
aamuun harmaaseen
haipuu hiljalleen
vaipuu nietokseen
hellään kylmyyteen
pieneen kiitokseen
sen lopettaa saan
se oli valokaaren hehku
sula sokaisevan tosi
ympärillä kohiseva yö
niinkuin uni jonka muistaa
elämä jota elää
vaikkei sitä koskaan kiinni saa
minä katsoin ikkunasta
pitkään
harmaaseen sumun asfalttiin
minä katsoin jälkiä
lumessa
vainko omiani
maasta poimin kirjokiven
katson sen väriä sirisilmin
tunnen kuinka kivi katsoo
takaisin kivisin silmin
laulan sille miesilaulun
laulaako minulle kivilaulun
yhtä vähän kuin lakata hengittämästä
ja jatkaa elämistä
voin minä sinua lakata pyydystämästä
tasajalkaa tanssii kauas
samojen seutujen halki aina
vaikka luulin että tiedät
nyt tiedän että luulit
et ole koskaan paikassa
vaan paikka on aina sinussa
sen huoneen avaimet
ja kirjojen välissä
kuivattuja kukkia
ja kuljettuja tietä
niitä et käy
ja kestää hyvin kauan
kun kuivaat hiuksesi tuulessa
tulkitset meren ääniä
joka ei puhu sanoilla
ei kuuntele
kukaan ei ole yksin
jokaisen luo on saapumassa
kutsumatonna aivan hiljaa
tanssikaveri laihanlainen
sanat vaan jäävät
kynnykselle taas
en näitä ääniäsi
näin saisi tulkita
yksinkertaisuudesta
aina yksinkertaisuuteen
mieli vie
se kovin pieni tila
jonka minä tarvitsen
on täällä katon alla
peiton alla
lähellä siipien havinaa
elämän keskipäivässä
minäkin eksyin synkkään metsään
aamupäiväin kappaleisiin
iltojen ikävään
missä
kasvot puhuvat omaa kieltään
oppivat suruaan nauramaan
ja elämän hauraat astiat
katsovat ihmetellen toisiaan
askel ja pysähdys kerrallaan
yksi nurin yksi oikein
etsi tietä joka hehkuu
polkua joka puhuu
se on käsiesi liikkeissä
se on taivaankannen valoissa
se on päivällä ja yöllä ja aina
se on täällä se on muualla
se ei puhu, ei voi vastata
olen ymmärtänyt tämän sen valossa
talvi toi meidät tähän paikkaan
missä lepäämme kylki kyljessä
opimme enemmän toisiamme
opimme ajoissa luopumaan
en ehkä tiedä mitä tehdä
vaikka joskus olenkin varma
ja joskus makaan aivan hiljaa
ja uskallan vain epäillä
jos yrittäisin puhua vain sanoja
käsiin jäänyt kosketuksen paloja
täytyy luopua, ajatella uudelleen
itsensä ja muut
kaunis on rumaa, sanot
ja minua paleltaa
vaan en lähde mihinkään
kun avaat ikkunan
ja annat tuulen puhaltaa
kadulla ei näy ketään
jolle huutaa kiitos
avaat rintani kuin lyhdyn
sytytät sinne kynttilöitä
liekki on
ihmisen elämän muotoinen
ja kuu valkea
käy yli kattojen
valaisten meitä
ja kuu valkea
käy yli kattojen
rohkaisten meitä
niin, pelasta maailma
tee se jo tänään
tee jotakin mahdotonta
"Katso kuinka ankarina pilvet kulkee kasvoillani
kuinka voisin ihmeen tuoda
mahdotonta älä pyydä
älä pyydä itsellesi."
kaunis on rumaa, tiedän
ja helppo on halpaa
vaan en voi uskoa sattumaan
vaikka tuuli kääntää
lehtiä
sama tuuli kaikkialla
ennenkuin kaikki särkyy
tämä hämärä
muuttuu muistoksi
ennenkuin häviää
eläimet puhuvat täällä
aivan lähellä unta
lähellä yön mustaa
täältä eivät muistot pakene
avoimen portin pielessä
seisoo tuntematon olento
ihmisenmuotoinen, voimakas
luista tehty ja hymyilee
sinut on kutsuttu todistamaan
unohtamaan muistojen voima
laskeutumaan kuiluun
ja tuomaan sieltä
sieluntäysi elävää tulta
mutta minä haluan tietää
mitä sanojen takana on
tämän huoneen seinien takana
syvällä lumessa, kivessä, jäässä
otan varusteeni ja käyn
minun kirjani ja minun lihani
eivät osaa luovuttaa
tämän kylmyyden edessä
kuuntele tähteinvälistä laulua
että kuinka minä sinua rakastan
kuuntele tarkoin onko se totta
tässä ei ole pehmeää
kuin pinnalla, sen alla
leviää tukeva teräsjää
minä toivon, niin tahdon
minun tahtoni on heikko
käy köyteni mitta vähiin
kun putoan ja olen hetken
onnellinen ja tyhjä
pitää siis lähteä kodistaan
päin ihmisen kasvojen rajoja
pitää siis pakolla todistaa
että kivi ei pala tulessa
sanojen takana, musiikin raunalla
viipyvät vieraiden äänet
outojen kasvien voimalla
ei pääse tästä eteenpäin
mutta tässä lähteminen
on vasta edessä, vain lupaus
ja lumi joka peittää ruumiit
on unessa naisen naurua
siis kuuntele tähteinvälistä laulua
että kuinka minä sinua rakastan
kuuntele tarkoin onko se totta
tärkeää on salaisuus
tärkeää on näkemys
selitykset solmiutuvat ihmisyyden lokaan
luiden läpi tulee valo
loistaa kallon sisältä
lihan kuidut lasia köynnöksinä toisissaan
mustan pylvän juurella usva kiertää itseään
minä olen rakastanut tätä tapaa nähdä
pylvään juureen tanssitaan syvää jalkauraa
katsomatta ilmoihin tuntematta säiden merta
taivaankannen yli soutaa pyörä tulikivinen
se on elämälle totta se on kaiken sisässä
vain niminä muistamme
heidän nyt kulkevan
hämärään kahlaten
ohitse historian
ja nuo olennot
kuin oma äänesi
puhuvat sinulle
vain kun et kuuntele
eläinjumalat
hirviönaamioin
ihmisenvartaloin
luopuvat mahdistaan
muuttuvat saduksi vain
kun heräsit unesta huutoosi omaan
ja niskasi taipui kumarrukseen
jokin liikahti takana verhon
ja näit
mitä näit
todellakin kuin sarvekkaan hahmon
pyörien kieppuen parkuen nauravat
mukaansa raastavat tanssien hulluuden
laulaen painien ilkkuen pilkaten
kuink' ilosta raivosta itkien
raahaudutkaan
kaikki anteeksi annettu
kannettu valkeat lakanat
narulle kuivumaan
ikkunat pesty ja
pihamaa lakaistu
uni kuin häpeillen
vuoteeseen jätetty on
sanat katkeaa
askareet päättyy
kun salojen takana
petojen mylvintä
räikkien rääyntä
käy
armon aikaan veden vaiheilla
unohdettu tulee luo
aamun mailla taloissa sikiää
sietämätön kaipaus
mikään ei vie sitä pois
mikään ei vie sitä pois
ilmaa kourin tunnoin puutunein
itseäni pilkkaan niin
sanoin puhun
kirjoituksin koetan elämää ohjata
mikään ei vie sitä pois
mikään ei nä pois
ystäväni siivekkäät vallat
hopeaa hartialla
kultaa kulmilla harhaolennot
pilkkaa näkijää
tämä tapahtuu täällä
ei muualla missään
ja täällä on kaikkialla
ei kaukana viljavainioista
missä taivas ja maa
ovat häävuotellaan
päivänkierto
elonolo
minä istun maassa
sinä istut maassa
yönsade
kuunkumotus
toistemme kimppuun
raivoten lihoin
nauravin pedoin
luuhampain, luin
kynsien veriin
toistemme kimppuun
minä hengitän sinua neljästi
tanssin niin että jalat pettää
sinä huudat neljästi kuunvaloa
tanssit niin että jalat pettää
valkoisin kasvoin, mustin käsin
punaisin silmin, keltajaloin
maataan maata, pimeää vuorta
otetaan siltä sen salaisuus
sinä olet yötä
minä olen vettä
me virtaamme pois
me virtaamme täällä
lunta joka suuntaan
eikä tietä missään
minä olen palaamassa
sinne mistä lähdin
kuunhopea loistaa
valaisee kylmät taivaat
minä tähyän taivalta
koetan arvioida matkaa
lähdinkö viimein matkaan
päin tarujen pohjolaa
joka on aina kaukana
joka ei tule maanteillä vastaan
tänä vuonna käy kato
karja menee umpeen
sikiöt jäätyvät kohtuihin
ja rakkaus elämään kuolee
joentöyräälle itäpenkkaan
tukehdun yskääni
lämpimiksi kylmyyttä halaten
nyt ohi portaiden ja kaivon
läpi puistikon ja jos pakastaa
ohi tähtitorninkin
ja läpi metsän yli kallion
sinne lähteelle missä
vesi mustaa on ja sulana
siellä lepää kalpeana poika
jonka suusta valuu
lapsenhenki veteen
Hän ovensa avasi
avasi patojensa aukot
aukot kullasta kimalsi
kimalsi auringossa loukot
(niiden aikojen jälkeen on tiuhaan nähty
miehiä tanssimassa soilla)
Ei ollut kotia
kotia matkan jälkeen mennä
mennä lämpimään sisälle
sisälle piikatyttöön käydä
(niityn laidalla häilähtää
ammoinkuollut kantaa astiassa pimeyttä)
Lihakirja !
Ota käärmeeltä avaimet
ota käärmeeltä tahto tiehen
luvut ja salat nahkasäkkiin
ja säkki syvään maahan
Ei peto ole kostanut
kostanut mielitietyn manaa
manaa hyvällä katsonut
katsonut tähden läpi miestä
(pyhien aattona valuu muurinraosta suolaista vettä)
Hikoile loppuun tämä sauna
sauna olioiden siunaama
siunaama perkeleitten saarnaajan
saarnaajan emäntien salvoman
(kesken synnytyksen kuollut tyttö
löytyy huomenissa metsästä)
Lihakirja !
kädet aamulla
matkalla kohti ruumista
toisen lämmintä
toisen kaukaista kotia
ja kuulauluja
tähtilauluja
ihmislauluja hyviä
tyhjiä teitä puhaltaa
tuuli kantaa sanoja
toisen helliä toisen hyvyyden muistoa
ja mieslauluja
naislauluja
eläinlauluja hyviä
oli kirja siinä sanottiin
ja iltaisin taloissa puhuttiin
että tästä on paha mennä enää
että tästä ei ihminen pääse
on jääminen tähän saa istua pölyyn
ajatella sanoin ajatella kuvin
jotka katsovat itseään
voi unohtaa mikä oli
tai voi katariinanpyörässä
sidottuna käsistä
aivan hitaasti kääntyä
päin hiljaisuuden ääniä
Kun elämä on pitkä uneton yö
Kirjoitan maailmaa kodiksi
Missä kuljet kapeaa rantakaistaa
Välillä meren ja maan
Kun jäljet sotkeutuu liejuun
Kaikista vastauksista tahtoo pois
Ole pelottava kuin kevään liekki
Ole kaunis kuin kukkiva puu
Merivirtojen juoksuun
Tai tuuleen, sen kirjoitukseen
Lennä mieleni lennä
Voit mennä, en pelkää ollenkaan
Ja oikea siipi on valkee
Ja se vasen musta on
Ja päivä on auringon kultaa
Ja yö on musta, valoton
Ja oikea siipi on valkee
Ja se vasen musta on
Älä putoa, katso alas
Siellä kyllin kauan vietit
Mietit miten lopettaa
Vanhan runontekijän sanoin
Täynnä uhmaa ja kauneutta
Luon rannanmitan valkeaa vaahtoa
Sinut kauniina kuin kärsivä jumala
Olen väsynyt moniin sanoihin
Olen väsynyt itseeni
Jos sanot jätä kaikki, seuraa minua
Jättäisin ja seuraisin
Minä laulan käskemättä vaan
Minä laulan surujani
Minä laulan kasvoillesi
Seitit valon, varjon riimut
Kuka osaisi lukea runoa
Kuka kalpean päivän voittaa
Liha istuu kasvoillani
Pysyn piilossa, pysyn piilossa
Sinulla on kaikki kauneus
Sinulla on kaikki kauneus
Ja hyvä tahto...
Minä laulan rakkaudesta
Olen onnen ylkämiesi
Tulen joka taloon kuin kirkkoon
Hattu kädessä, sydän kurkussa
Kuka tahtoisi lukea runoa
Kun se runo on kirjoittamatta
Tuli istuu kasvoillani
Kivinen naamio, kivinen haamu
Minä on sinä ja sinua varten
Sinä on mina ja minua varten
Jokien juoksuun
Virtojen polveiluun
Veneeni piirtää kuvion keulatun
Vesien pauhuun
Kymien yösumuun
Aironi viirtää kiverän sirppikuun
Seuraan tähteäni
Tiesin pääseväni ääriin
Kuin rakkaus se minua vainoaa
Kuin kaipaus sydämen kahlitsee
Kuin sairaus tahtoonsa taivuttaa
Tiedän mitä teen
Yöt kipua jauhaa
Ei aamu anna rauhaa
Se itkien, itkien laahaa surujen nauhaa
Viimat vesiä viistää
Routasiivin riistää
Läpi matkain pitkien elon tunnon, ilon kiistää
Kaipaan tähteäni
Toivon pääseväni ääriin
Jokien paulaan
Virtojen aattolaan
Etenee yksin pimeä kannoillaan
tuuli ajaa edelläni
lunta pitkin teitä
katuvalot ei pala vieläkään
jos koillisesta kajastaa
kuljen aina kohti pohjolaa
missä kylmyys kansoittaa
taivaan astiaa
aamutähti, valontuoja
anna minulle anteeksi
jos mieleni tekee paeta sinua
jätän rikotun elämäni
ruhjottuni, rikkomani
kumartaen väistyn tieltäsi
...valo kaipaa rakastajaa
pimeys etsii kasvojaan
jäiden alla matkustaa merta päin
musta vesi
unta suonissaan
kunnes se palaa
äänten ajamat ennustajat
puhuvat yhtä suuta
kuka sellaista uskoo
lienee hullu itsekin
aamutähti, valontuoja
odota minua takaisin
tahdon kasvojesi valoon
lämpimään
Tänä yönä hengitän hiljaa
Järjestän puutarhaani
Puhdistan lammikkoni
Ennen kuin annan sanojen mennä
Linnunhammas rinnallani
Etelän valojen kaiku
Koetan nukkua surun pois
Ennen kuin annan sanojen mennä
Pimeän kukintojen oksilla
Yöpaidasta revennyt pala
Tuulessa kuin kasvot huokaa
Ennen kuin annan sanojen mennä
Tänä yönä hengitän hiljaa
Ikkunat auki ilman kulkea
Kädet raskaina teoista
Ennen kuin annan sanojen mennä
Meillä ei ole muuta
Ei muuta kuin vähän rehellisyttä
Alastomuus hiekkaa
Sen vapaus tuulen kiusaamaa
Meillä ei ole muuta
Ei muuta kuin vähän kärsivällisyyttä
Ajattomuus leikkii ajatuksen valolla
Laulut puhuu rakkaudesta
Laulut suulla suuremmalla
Laulut etsii, laulut kaipaa
Laulut tekee tekojaan
Ja muistin marmoriin on kaiverrettu sanoin
Haluan sinua, muuttumista lähteeksi
Ja muistin marmoriin on kaiverrettu kuvin
Olet taloni, lämmin sateen keskellä
Ja me lennämme surujemme poikki
Ei meillä ole muuta
Meillä ei ole muuta
Ei muuta kuin vähän mielettömyyttä
Ajatus on leikki
Kosketus kuin tulessa
Meillä ei ole muuta
Ei muuta kuin vähän hiljaisuutta
Luvuttomat päivät
Virtaa toistensa lomaan
Minä tulen talvitietä
Liian vähän rinnassani
Liettehiä povella
Ja haaveissa puhdasta kultaa
ensimmäinen jeesus ammuttiin
kun se yritti pakoon
kuusi kutia pitkin selkää
ja seitsemäs varalta aivoihin
toinen jeesus sidottiin rekkaan
ja ajettiin betoniseinää päin
jätettiin sitten siihen
keulakuvaksi voitonmerkiksi
kolmas jeesus hukutettiin
palavaan rasvaan ja paistettiin
neljäs joukolla raiskattiin
ja joukolla sille naurettiin
viides laitettiin kaivuuhommiin
poltettiin siinä tupakit
natsat tumpattiin silmiin
ja elävältä haudattiin
kuudes kuudesti kuristettiin
kuudesti annettiin virota
sitten hirtettiin vaimo ja lapset
sai ruumiita potkia kirota
vaan seittemäs jeesus kynsiä vailla
hampaat poikki ja säärien luut
aivan varmasti jotakin lauloi
hetkeä ennen kuin revittiin suu
nyt on seittemän jeesusta nyletty
nyt on seittemän jeesusta nyletty
nyt on seittemän jeesusta nyletty
nyt on seittemän jeesusta nyletty
katso taivaan sinistä vuotaa
katso soiden lakeutta
niiden välissä puiden pilarit
puiden pilarit henkien kodat
tämä vanha patja haisee
verhot pikku riekaleina
huomen aina parempi
vain mielenhuvi kuvitellen
minä rakastan
minä haluan
olen onnellinen
vain kun en mitään saa
ne joilla ei mitään ole
hampaat suussa nahassa luut
hieman hengen pihinää
päin kalpenevaa aamupäivää
valo matkaa päivästä toiseen
lippua hinataan ees ja taas
jotain mentävä jotain tehtävä
seitsemän sukupolven eteen
valo haluaa minut
sade tahtoo sulattaa
ilma tehdä hengeksi
missä ajatonna kulkea
Kun myrskytuuli soittaa kalliolla luista kannelta
Teräksestä sinut taon raudasta sinut uneksin
Päivät on työtä
Ja niin myös yöt
Painia kanssa enkelten
Jotka tulevat pimeästä kutsumatta nauraen
Koetan käydä puiden rytmiin hengittää rytmissä elöimen
Koetan avaruuden rytmiin sovittaa kuolevaisuuden
Mutta aamut odottavat
Illat viilaavat hampaitaan
Ihmisen kosketus pakenee
Oma veri kääntyy vastaan
Tekisipä mieleni surffata tähteinvälissä luomisen aaltoa pitkää kilvan Saatanaa vastaan
Erämaassa minä painin ja sinulle häviän
Tulen aina painimaan ja aina häviämään
Minä näen ilmassa kasvot
Kuulen tuulessa puhettaa
Tunnen osani ulkoa
Enkä tiedä mistä luopua
Tekisipä mieleni surffata tähteinvälissä luomisen aaltoa pitkää kilvan Saatanaa vastaan
tuhat vuotta sitten täällä
pyhällä maan perällä
ei koskaan laulettu huvikseen
ei lausuttu turhaa sanaa ei
lyökää naulat ruuhen laitaan
tervatkaa kylmennyt mies
tappakaa minut ja haudatkaa
laulaa päällikön vaimo hiljaa
pimeä maa
he rakensivat laivansa
kolme päivää se otti
näillä kylmillä tasangoilla
joilla aurinko nousee harvoin
täällä ne rukoilee henkeä
pitämään elämää yllä
täällä ne rukoilee talvea tuimaa
viemään kuolleet hämärään pois
ei sitä voi suin sanoa
ei mielin käsittää
rakennamme sanoista tornia
minä odotan salaman lyövän
ja elämäni, palvo untani
pitele luitani
älä koske niihin esineisiin
jotka näen ja ymmärrän
ja joka jumalan aamu
tule minulle noidaksi
tule minulle alttariksi
salojen jakajaksi
se paljastuu tuhat kertaa ja lyö
todellisuuksien rajat antavat myöten
auringonnousun kajossa se paljastuu
kuinka kauas on tunnetut seudut jääneet
Tunne shaktisi!
© 1990-1997 A.W.Yrjänä
- Ainomieli '97
- Nimetön
- Kultanaamio
- Nahkaparturi
- Nainen tanssii tangoa
- Vallat ja väet
- Kirosäkeet
- Suljettu Astia
- Elokuun kruunu
- Rautakantele
- Hiki
- Manalainen
- Kätketty kukka
- Linnunhammas
- Marian Ilmestys
II Aetheris
- Hiljaisuuteen
- Ruoste
- Helvetin hyvä paimen
- Talviunia
- Turkoosi
- Veden ääri
- Aura
- Pelasta maailma
- Tähteinvälinen
- Tulikiveä
- Yöllisiä
- Mikään ei vie sitä pois
- Yö ei ole pimeä päivä
- Talvipäivänseisaus
III Astralis
- Musiikin ystävälliset kasvot '97
- Katariinanpyörä (akustinen)
- Siivekäs
- Hyvä tahto
- Joet
- Aamutähti '97
- Keskellä
- Marmori
- Seittemän jeesusta
- Riitti
- Saatana
- Pimeä maa (live)
- Näkyjen pitelijä
- Shakti
- Reuna
Ainomieli 97
Ei vallankumouksesi hedelmät
pitele käsistäsi enää tiukasti
esineet liikkuu kun ei katsele
nauruun vääntyy tuonen suu
alhaalla holvissa henget rukoilee
kuunnellen viestejä niin syvältä ja kaukaa
vielä saatan sinuun katsoa
kahden maailman rajalla missä joki seisoo
älä sano ei, älä puhu
älä mene, vielä hengitä
ja viimeiseen asti pidä sanasi
pidä kivi jota kannat
mene huoneeseen, jossa he lepäävät
kukkien, älä sulje silmiäsi pimeyteen
(sanokaa minun puhuneen)
minä laulan tähän kauneuden
suhteeksi tyhjyyksien välille
minä taivuttelen kädet rinnallesi
planeettojen alla liikkuu yö
leikkaan hiuksesi ja kyntesi
nukun yöni suojellen oveasi heiltä
ilmeet taiteltuina samettiin
uivat aikakaudet mutaiseen virtaan
Nimetön
kun aamun veitsi taivaan halkaisee
valo repii huoneen rikki, hajalle
kielen paksuus täyttää koko saastaisen suun
kasvot kuivaa savea ja lantaa
nuo hahmot muistin laidalla parveilee
kuin patsaat pimeässä rapussa heiluu
yön omaa kudosta kutoo pistimin, sorkin
kutsuvat ihmeen kauniina kuoroon
kiellän sanomasta enää sanaakaan
olen kyllästynyt puheen horinaan
tämä läävä on valheita täynnä
kierrän huonetta kuin puukko kädessä
leikkaa siipesi pois
leikkaa hiuksesi pois
leikkaa huulesi pois
leikkaa unesi pois
- ole nimetön
totuuden kalastaja verkkoineeen ja onkineen
kadonnut, hukkunut totuuden mereen
lattia lasimurskan peitossa
peilissä känninen saatana
mainosten jumalat toisilleen hymyilee
käsi vapisee säätimellä
teosta elämä jatkuu tai katkeaa
tähän tarvitaan vahvempaa humalaa
Kultanaamio
minä vihaan sinua
minä haluan sinua
osaan lukea nuo sanat
tuosta asennostasi
siinä valkoisella lakanalla
olet kuin nainen
mutta et halua olla nainen
etkä minun olevan mies
mustain autojen saattue sinä olet ja olet loputon
niin kuin aina kirjoissa joissa kerrotaan vain toisen versio
minä en tunnusta mitään purppuraa jota pitää kumartaa
minä en tunnusta että haluan enkä saata lähteä
olen sinun
jos tahdot niin
olen sinun
kuin sydämesi
poukkoileva, raivokas
jos tahdot
olen sinun
minä haluan sinua
haluan vihata sinua
kaksiselkäinen peto
raivoaa tasangolla yön
pian unohtuu aika ja tila
ja nahkapeitto ja syyllisyys
ja rauenneilla kasvoilla
viipyy muiston pysyvyys
rakensinko turhaan sinun varaasi ja saanko pettyä
etsin jotain kirjaa johon luottaa, jossa meidät kerrotaan
alttaritaulun sävyt jotka koetimme niin huolella vangita
haalistuu ja kärsimykseen päätyy tämäkin näytelmä
muistan unien eläimet
kuinka ne osaavat puhua
kuinka kultanaamioinen
hiipii käytävää
Nahkaparturi
kampaa partansa ja palmikoi
pukee esiliinan ylleen
ottaa veitsensä ja teroittaa
ainoa silmä palaa
taistelukenttä on tässä
yö on musta miehen mennä
linnut vaanivat puissa
viattoman silmiä
silmiä päissä
pelastaja suojelija
kellarien hurmuri
hikoilevat kylmät sinät
nahkaparturi
on otettava
oikea keppi
oikeitten pilvien alla
taivas on korkea,
korkea portti
päät on ajettu sänkipeltoon
Nainen tanssii tangoa
ah, hän tanssii yli parkettilattian
hänen hameensa tummanpuhuva hulmuaa
oh, hän sekoittaa minun miehenpääni heikon
kädet alkaa huitoa ja otsa hikoaa
niin ja katso, on juhlat loppuneet
me kävelemme keskikesän kukkivaan puutarhaan
kuinka hän katsoo ja vaatien koskettaa
se tapahtuu taas vuosituhanten malliin
naisolento
haisee hielle
tahtoo itsensä
uudelleensynnyttää
sekaan auringonkukkien
syöksymme nauraen taas
yli pellon routaisen
vierivät hämärän koneet
mitä on ollut ennenkin
eikä vieläkään
lanteillasi ui
seksuaalinen arki
ei, en elättele kuvitelmia
on arjen koura kova kohtaan keltanokkia
niin, en anna tilaa persoonallesi
en luottamukseen perustuvaan ihmissuhteeseen
minun pesuaineääneni, minun voideltu muotoni
puhut hölmöille ja annat minun odottaa
mutta voi, kun tanssit yli parkettilattian
johtaa Mantovani rotumuistin orkesteria
laula sinä vaan
et tarvitse ketään
jonkun toisen korvaan
laula että tahdot
Vallat ja väet
maailma on uniluoma
yhteinen satu, tarina
tornit kohoaa korkeuteen
kirkot auki taivaaseen
tehtaat puskee usvaa
koneet tuottaa onnea
teräsrunkojen seassa
lojuu ihmisromua
kun hahmo turvaksi luotu
ei riitä enää mihinkään
mustapukuinen saarnamies
ei riitä koossa pitämään
alkaa taistelu uskomisesta
asioista joiden vuoksi kuolla
vaikka olisi väärässä
vieras aikansa silmissä
vallat ja väet
minussa hengittää ja tahtoo vapauteen
vallat ja väet
minussa rakastaa ja tahtoo elämää
teot muuttaa meitä
sanat sanotut
toiveet toteutuvat
pelot aineellistuvat
kipu on todellista
kaupunki liitto pimeää vastaan
uutiset rukousmyllyjä
jotta huominen tulisi
Kirosäkeet
onhan noita laulajia
ja tuulta pohjoisesta
allapäisiä mielialoja
ylpeyttä, iloa
ei arvoa sillä
mitä teimme nämä vuodet
ja se kohtuu millä
tätä armon maailmaa kohtelet
ei tao tyhjemmäksi
eikä tiet pitene
mihinkään kaukaisuuteen
missä meillä omamme
ja kukat pöydälläsi
on onnen tuomia
kun nostat surulaulun
ennen uneen itkemistä
lailailailailailailailai
kirosäkeen:
yö valkoiseen silkkiin
se käärii niin ja niin
on ajat loppuneet
sanat puhki kuluneet
ei sumunriekaleisiin
pysty piiloutumaan
ei aamuun luottamaan
ja nimet vähenee
mustat hampaat lähenee
Suljettu astia
ota, juo tästä sanoin
ja löin auki ranteeni
isäni hyvällä veitsellä
mitäpä en tekisi vuoksesi
täällä me istutaan
kuin vankeina jossain louhoksessa
joka vain näyttää kaupungilta
valolta pimeän meressä
...tule juomaan jos sinun on jano
suljettu astia
on tämä olento
- pakkopäästäpois
mustimpina hetkinä
kun meillä on vain toisemme
puhut julmia totuuksia
ja haluan sinut kuristaa
silti, kaiken tämän keskellä
kuinka olet kaunis tänään
vaikka taivas on jäteöljyä
ja raiskaajat omistaa maailman
...kuinka päästä täältä pakoon
suljettu astia
sen vakavuudessa
on tahto paeta
tyhjyyden pyörästä
Elokuun kruunu
eilen kruunua oksista punoin
heitin mereen, en laskenut päähäni
kirjassa kerrottiin vanhan ystävän
kuolleen kesken matkaa
nämä päivät on lyhyitä, lyhyemmiksi käyvät
silti tai juuri siksi tunnen että jokin kasvaa
nyt tarinat huuhtoutuvat mereen virran mukana
se tuo syksyn lehtiä ja kevään suurta tulvaa
tämän halusitko minulle opettaa
tämänkö tahdoin nähdä
kun kävelimme pimeässä peläten
ja viluissamme aina rantaan asti
taivaalla ei kuuta näy, onhan silti tähdet
on vielä kesä mutta kohta on syksy
hei, jos unohdat kaiken
silloin tulen takaisin
otan osani
luovin elokuun virtaa
aamulla löysin hietikolta
rakastelun jäljet
nuotiopaikan ja tyhjät pullot
jotain tummaa niin kuin verta
vieläkö kauan tänne täytyy tulla jotain hakemaan
olitko se sinä vai, en taida muistaa, välittää
kun katsot molemmilla silmillä
on vain tanssi ei mitään muuta
mutta päästäksesi siihen
sinun on kuljettava loputtomat kilometrit
meren rannassa vaahto ui, linnut viistää vettä
on vielä yö mutta kohta on aamu
Rautakantele
monta vuotta myöhemmin
kun tulet matkoiltasi
olenko pitänyt sanani
olenko saanut sen hauenleuan
vai olenko kaatunut
onnettomuuksiin
haiseeko henkeni pelolta
anna minun laskea käteni vielä
kun ehdin
kun se vielä tuntuu ihmisen
elämältä
anna minun huokua haavetta
lävistä minut tässä
opeta minulle nöyryys
pujota minuun kielet
soita säveleni
metsän väki on
kaupungissa sokea
perkele sen tänne johti
antoi lapion käteen
pani kaivamaan hautaa
ikävyydelle muistomerkkiä
maakuopissa höyryää
runonjalat
valtateillä etenee projektit
tuhoon ja kadotukseen
jota voitoksi kutsutaan
minä kutsun
kutsun
kutsun
sinua matkaltasi
Hiki
väkevä hiki tuo vapaan maan
tämä on uusi kirja
yksi kirjain isossa kirjassa
tämä on oikeaa aikaa
maasta nousee vahva tuoksu
maan sylistä ihmisen hengitys
unelma ei voi olla turha
uni ei koskaan vain lepoa
kaiken maailman tiedostot
meitä vainoaa
en jaksa syyttää
enää ketään
ketään enää
Manalainen
talviveden alla
on hyvä palella
ja vielä kun olin elossa
luulin olevani oikeassa
luulin tuntevani pelon
ja maistaneeni verta
mutta kylmissäni parun
keskeneräinen jumala
suhteellinen aika
kestää liian kauan
kyllästynyt raakuuksiin
koska ne ovat tosia
luulin tuntevani pelon
ja maistaneeni verta
mutta kylmissäni parun
keskeneräinen jumala
manalainen
ne tulevat luisina rankoina
ovien suissa istumaan
ne tulevat laulaen äänellä
yhdeksän kuolemantaudin
armon asunnoilla
verivainioilla
katso minuun kun puhun
katso kuinka vapisen
ei ole tietä sisälle
ei tapaa tulla ulos
mutta on kaivo ja vesi
yllämme alttarivaatteet
manalainen
talviveden alla
on hyvä palella
Kätketty kukka
tämä on viimeinen veripiiri
täällä katsotaan totuutta
uuden jumalan julkea poika
odottaa isältään sanaa
tämä on viimeinen rytmipaikka
täällä syljetään käsiin
maalatut vartalot tanssii kehää
manaa mustaa petoa
synkeä autius korpimailla
odottaa turhaan kevättä
sade piiskaa seinät kumoon
kaikki kylmä tulee taivaasta
"minä en koskaan milloinkaan
tule lausuntoja antamaan
sillä niiden takaa
petollisuus soi"
niin se kukka on kätketty
kunne sen siemen on haudattu
maasta se tulee ja maahan menee
maasta on ihmisen hulluus luotu
ihmisen notkoihin nousee talot
ihmisen vuorille varastot sotaa on
käyty jo niin monta vuotta
maan ja taivaan kanssa
Linnunhammas
kaikki olemme suunnitelleet
pakoa poieslähtoä
suuren saran taakse
hiileksi kivimäkeen
kaikki olemme kuulleet
tosi viisaus asuu kaukana
ihmisten maailmasta
suuressa yksinäisyydessä
virtaan alkuvesien
heittäydyn ja kuljen
aina virran mukaan
alas vesiin lämpimiin
kohtuun merten vanhain
kehtoon vuoksien
eikä padottua
tätä vettä saa
luona hiljaisten koskien
luona siipien iskun
kurotan kohti veden pintaa
kurotan päin yötaivasta
joka on niin syvä
täällä
sinne ei parane pudota
koettaa hyvää onneaan
kosken voimaa vastaan
tulee aamu taaskin
valon kehrä kiertää kiven
jos kohta varjot lankee
lankee ne jotta valo näkyisi
paremmin kirkassilmän
katsoa kauneutta
koreutta maanpiirin
humalluttavaa
Marian ilmestys
puen valkeaan
käyn polvilleni
hengitän valoa
hengitän tulta
rauhattomuuden merenä
aaltoat joka suuntaan
päättyykö hiljaisuutesi nyt
vaeltaako henki tänne
rukoilen sinua Maria
anna minulle elämä
"matkien huutoja, ruumiita käsiä
miehiä, naisia, nyrkki päin pläsiä
himonsa kalvamat satuinnaissieluin
imevät toisiaan limaisin nieluin
röhkien ilosta kehässä puiden
perkeleet tulevat ilmassa uiden
katsovat ihmisen mielessä likaa
nauravat irvien valmistusvikaa
tuottavat koneineen kulttuuriöitä
töitä ja orjiksi loiseliöitä
sinun on saastainen juomasi juominen
auringonvaloa maahasi tuominen"
tulisin kirjaimin
tulisin äänin syvin
yön sylissä vaeltaisin
pimeän veden ääreen
puhutaan paikasta missä
jokainen uni käy toteen
puhutaan pitkästä taipaleesta
taivaanvahvuuden reunalle
Hiljaisuuteen
kun yö on musta, mustat puut
ja myrsky pauhaa täällä
sen sydämestään unohtaa
et meidän järvein
päällä
myös asuu henki jumalan
ja iäisyyden verho
on aina auki sielulle
ken osaa löytää sen
teit korpein synkkäin kumu käy
ja pellot kantaa katoo
ei muista sydän ihmisen
mis aarre oottaakaan
kun henki tulee lihaksi
ja astuu päälle maan
tuo valo silmän autuus on
sen etsijälle vaan
Ruoste
hei
katso kuinka hiljaa
kaikki käy
mutta vuodet on lyhyet
ja kun kuu ja aurinko ovat yhdessä taivaalla
minä kerään kaiken pihalle esiin ja poltan
niin
kirjat ja paperit
ehkä myös
huonekalut ja muistot
kaikki valheet jotka tulevat elämän tielle
kaikki hyvä mikä estää näkemästä
se on ruoste
savu nuolee raunioita
tiedäthän miltä tuntuu
lämmittää käsiään
palaneiden kotien tuhkassa
hei
katso kuinka hiljaa
sataa taas
tomu vuotten ylle
ehkä nämäkin murhaajankädet etsivät päätä
jota silittää ja tuntea maailman paino
se on ruoste
Helvetin hyvä paimen
teillä tietymättömillä
autuailla hautuumailla
leijuu sumu, savu, usva
peittää miehen jäljet
"minut on murhattu
hakattu paloiksi
heitetty seinille
naurettu pois"
helvetin hyvä paimen:
hän tulee auringosta laivalla
jonka kannella kukkii hopeapuu
minä laulan lauluja kaukana
kasvan kultaista viljaa
kädet nostin, kasvot nostin
pääni sankan
määrä oli mennyt tiestä
mieli päivämatkasta
"täällä siis kirjoitan
annan tuntoni palaa
valan kostoa sille
joka synnytti minut"
helvetin hyvä paimen:
aamutuimaan se kävelee tietä
lumen läpi nousee heinä
ojissa makaa kylmiä ruumiita
suut huutoihin jäätyneinä
kumotti kuut, auringot
päivä paistoi pimeyteen
päivä paistoi, kuu kumotti
minä en nähnyt mitänä
Talviunia
vain talven uniako kaipaan
kun jään tähän
tyhjään taloon
aamuvaloon kylmään unohdun
kun yön merkitsemät kasvot
hautaan tyhjään
päällystakkiin
lumisateen tuoksu siinä on
kuka olikaan sisälläsi viime
yönä
kenen tummaan kylkeen painauduit
kuka saikaan elämäsi hehkumaan
kirkasta valoaan
talvi unineen
aamuun harmaaseen
haipuu hiljalleen
vaipuu nietokseen
hellään kylmyyteen
pieneen kiitokseen
sen lopettaa saan
se oli valokaaren hehku
sula sokaisevan tosi
ympärillä kohiseva yö
niinkuin uni jonka muistaa
elämä jota elää
vaikkei sitä koskaan kiinni saa
minä katsoin ikkunasta
pitkään
harmaaseen sumun asfalttiin
minä katsoin jälkiä
lumessa
vainko omiani
Turkoosi
maasta poimin kirjokiven
katson sen väriä sirisilmin
tunnen kuinka kivi katsoo
takaisin kivisin silmin
laulan sille miesilaulun
laulaako minulle kivilaulun
yhtä vähän kuin lakata hengittämästä
ja jatkaa elämistä
voin minä sinua lakata pyydystämästä
tasajalkaa tanssii kauas
samojen seutujen halki aina
vaikka luulin että tiedät
nyt tiedän että luulit
et ole koskaan paikassa
vaan paikka on aina sinussa
Veden ääri
sen huoneen avaimet
ja kirjojen välissä
kuivattuja kukkia
ja kuljettuja tietä
niitä et käy
ja kestää hyvin kauan
kun kuivaat hiuksesi tuulessa
tulkitset meren ääniä
joka ei puhu sanoilla
ei kuuntele
kukaan ei ole yksin
jokaisen luo on saapumassa
kutsumatonna aivan hiljaa
tanssikaveri laihanlainen
sanat vaan jäävät
kynnykselle taas
en näitä ääniäsi
näin saisi tulkita
yksinkertaisuudesta
aina yksinkertaisuuteen
mieli vie
se kovin pieni tila
jonka minä tarvitsen
on täällä katon alla
peiton alla
lähellä siipien havinaa
Aura
elämän keskipäivässä
minäkin eksyin synkkään metsään
aamupäiväin kappaleisiin
iltojen ikävään
missä
kasvot puhuvat omaa kieltään
oppivat suruaan nauramaan
ja elämän hauraat astiat
katsovat ihmetellen toisiaan
askel ja pysähdys kerrallaan
yksi nurin yksi oikein
etsi tietä joka hehkuu
polkua joka puhuu
se on käsiesi liikkeissä
se on taivaankannen valoissa
se on päivällä ja yöllä ja aina
se on täällä se on muualla
se ei puhu, ei voi vastata
olen ymmärtänyt tämän sen valossa
talvi toi meidät tähän paikkaan
missä lepäämme kylki kyljessä
opimme enemmän toisiamme
opimme ajoissa luopumaan
en ehkä tiedä mitä tehdä
vaikka joskus olenkin varma
ja joskus makaan aivan hiljaa
ja uskallan vain epäillä
jos yrittäisin puhua vain sanoja
käsiin jäänyt kosketuksen paloja
täytyy luopua, ajatella uudelleen
itsensä ja muut
Pelasta maailma
kaunis on rumaa, sanot
ja minua paleltaa
vaan en lähde mihinkään
kun avaat ikkunan
ja annat tuulen puhaltaa
kadulla ei näy ketään
jolle huutaa kiitos
avaat rintani kuin lyhdyn
sytytät sinne kynttilöitä
liekki on
ihmisen elämän muotoinen
ja kuu valkea
käy yli kattojen
valaisten meitä
ja kuu valkea
käy yli kattojen
rohkaisten meitä
niin, pelasta maailma
tee se jo tänään
tee jotakin mahdotonta
"Katso kuinka ankarina pilvet kulkee kasvoillani
kuinka voisin ihmeen tuoda
mahdotonta älä pyydä
älä pyydä itsellesi."
kaunis on rumaa, tiedän
ja helppo on halpaa
vaan en voi uskoa sattumaan
vaikka tuuli kääntää
lehtiä
sama tuuli kaikkialla
ennenkuin kaikki särkyy
tämä hämärä
muuttuu muistoksi
ennenkuin häviää
Tähteinvälinen 97
eläimet puhuvat täällä
aivan lähellä unta
lähellä yön mustaa
täältä eivät muistot pakene
avoimen portin pielessä
seisoo tuntematon olento
ihmisenmuotoinen, voimakas
luista tehty ja hymyilee
sinut on kutsuttu todistamaan
unohtamaan muistojen voima
laskeutumaan kuiluun
ja tuomaan sieltä
sieluntäysi elävää tulta
mutta minä haluan tietää
mitä sanojen takana on
tämän huoneen seinien takana
syvällä lumessa, kivessä, jäässä
otan varusteeni ja käyn
minun kirjani ja minun lihani
eivät osaa luovuttaa
tämän kylmyyden edessä
kuuntele tähteinvälistä laulua
että kuinka minä sinua rakastan
kuuntele tarkoin onko se totta
tässä ei ole pehmeää
kuin pinnalla, sen alla
leviää tukeva teräsjää
minä toivon, niin tahdon
minun tahtoni on heikko
käy köyteni mitta vähiin
kun putoan ja olen hetken
onnellinen ja tyhjä
pitää siis lähteä kodistaan
päin ihmisen kasvojen rajoja
pitää siis pakolla todistaa
että kivi ei pala tulessa
sanojen takana, musiikin raunalla
viipyvät vieraiden äänet
outojen kasvien voimalla
ei pääse tästä eteenpäin
mutta tässä lähteminen
on vasta edessä, vain lupaus
ja lumi joka peittää ruumiit
on unessa naisen naurua
siis kuuntele tähteinvälistä laulua
että kuinka minä sinua rakastan
kuuntele tarkoin onko se totta
Tulikiveä
tärkeää on salaisuus
tärkeää on näkemys
selitykset solmiutuvat ihmisyyden lokaan
luiden läpi tulee valo
loistaa kallon sisältä
lihan kuidut lasia köynnöksinä toisissaan
mustan pylvän juurella usva kiertää itseään
minä olen rakastanut tätä tapaa nähdä
pylvään juureen tanssitaan syvää jalkauraa
katsomatta ilmoihin tuntematta säiden merta
taivaankannen yli soutaa pyörä tulikivinen
se on elämälle totta se on kaiken sisässä
Yöllisiä
vain niminä muistamme
heidän nyt kulkevan
hämärään kahlaten
ohitse historian
ja nuo olennot
kuin oma äänesi
puhuvat sinulle
vain kun et kuuntele
eläinjumalat
hirviönaamioin
ihmisenvartaloin
luopuvat mahdistaan
muuttuvat saduksi vain
kun heräsit unesta huutoosi omaan
ja niskasi taipui kumarrukseen
jokin liikahti takana verhon
ja näit
mitä näit
todellakin kuin sarvekkaan hahmon
pyörien kieppuen parkuen nauravat
mukaansa raastavat tanssien hulluuden
laulaen painien ilkkuen pilkaten
kuink' ilosta raivosta itkien
raahaudutkaan
kaikki anteeksi annettu
kannettu valkeat lakanat
narulle kuivumaan
ikkunat pesty ja
pihamaa lakaistu
uni kuin häpeillen
vuoteeseen jätetty on
sanat katkeaa
askareet päättyy
kun salojen takana
petojen mylvintä
räikkien rääyntä
käy
Mikään ei vie sitä pois
armon aikaan veden vaiheilla
unohdettu tulee luo
aamun mailla taloissa sikiää
sietämätön kaipaus
mikään ei vie sitä pois
mikään ei vie sitä pois
ilmaa kourin tunnoin puutunein
itseäni pilkkaan niin
sanoin puhun
kirjoituksin koetan elämää ohjata
mikään ei vie sitä pois
mikään ei nä pois
ystäväni siivekkäät vallat
hopeaa hartialla
kultaa kulmilla harhaolennot
pilkkaa näkijää
tämä tapahtuu täällä
ei muualla missään
ja täällä on kaikkialla
ei kaukana viljavainioista
missä taivas ja maa
ovat häävuotellaan
Yö ei ole pimeä päivä
päivänkierto
elonolo
minä istun maassa
sinä istut maassa
yönsade
kuunkumotus
toistemme kimppuun
raivoten lihoin
nauravin pedoin
luuhampain, luin
kynsien veriin
toistemme kimppuun
minä hengitän sinua neljästi
tanssin niin että jalat pettää
sinä huudat neljästi kuunvaloa
tanssit niin että jalat pettää
valkoisin kasvoin, mustin käsin
punaisin silmin, keltajaloin
maataan maata, pimeää vuorta
otetaan siltä sen salaisuus
sinä olet yötä
minä olen vettä
me virtaamme pois
me virtaamme täällä
Talvipäivänseisaus
lunta joka suuntaan
eikä tietä missään
minä olen palaamassa
sinne mistä lähdin
kuunhopea loistaa
valaisee kylmät taivaat
minä tähyän taivalta
koetan arvioida matkaa
lähdinkö viimein matkaan
päin tarujen pohjolaa
joka on aina kaukana
joka ei tule maanteillä vastaan
tänä vuonna käy kato
karja menee umpeen
sikiöt jäätyvät kohtuihin
ja rakkaus elämään kuolee
joentöyräälle itäpenkkaan
tukehdun yskääni
lämpimiksi kylmyyttä halaten
nyt ohi portaiden ja kaivon
läpi puistikon ja jos pakastaa
ohi tähtitorninkin
ja läpi metsän yli kallion
sinne lähteelle missä
vesi mustaa on ja sulana
siellä lepää kalpeana poika
jonka suusta valuu
lapsenhenki veteen
Musiikin ystävälliset kasvot 97
Hän ovensa avasi
avasi patojensa aukot
aukot kullasta kimalsi
kimalsi auringossa loukot
(niiden aikojen jälkeen on tiuhaan nähty
miehiä tanssimassa soilla)
Ei ollut kotia
kotia matkan jälkeen mennä
mennä lämpimään sisälle
sisälle piikatyttöön käydä
(niityn laidalla häilähtää
ammoinkuollut kantaa astiassa pimeyttä)
Lihakirja !
Ota käärmeeltä avaimet
ota käärmeeltä tahto tiehen
luvut ja salat nahkasäkkiin
ja säkki syvään maahan
Ei peto ole kostanut
kostanut mielitietyn manaa
manaa hyvällä katsonut
katsonut tähden läpi miestä
(pyhien aattona valuu muurinraosta suolaista vettä)
Hikoile loppuun tämä sauna
sauna olioiden siunaama
siunaama perkeleitten saarnaajan
saarnaajan emäntien salvoman
(kesken synnytyksen kuollut tyttö
löytyy huomenissa metsästä)
Lihakirja !
Katariinanpyörä
kädet aamulla
matkalla kohti ruumista
toisen lämmintä
toisen kaukaista kotia
ja kuulauluja
tähtilauluja
ihmislauluja hyviä
tyhjiä teitä puhaltaa
tuuli kantaa sanoja
toisen helliä toisen hyvyyden muistoa
ja mieslauluja
naislauluja
eläinlauluja hyviä
oli kirja siinä sanottiin
ja iltaisin taloissa puhuttiin
että tästä on paha mennä enää
että tästä ei ihminen pääse
on jääminen tähän saa istua pölyyn
ajatella sanoin ajatella kuvin
jotka katsovat itseään
voi unohtaa mikä oli
tai voi katariinanpyörässä
sidottuna käsistä
aivan hitaasti kääntyä
päin hiljaisuuden ääniä
Siivekäs
Kun elämä on pitkä uneton yö
Kirjoitan maailmaa kodiksi
Missä kuljet kapeaa rantakaistaa
Välillä meren ja maan
Kun jäljet sotkeutuu liejuun
Kaikista vastauksista tahtoo pois
Ole pelottava kuin kevään liekki
Ole kaunis kuin kukkiva puu
Merivirtojen juoksuun
Tai tuuleen, sen kirjoitukseen
Lennä mieleni lennä
Voit mennä, en pelkää ollenkaan
Ja oikea siipi on valkee
Ja se vasen musta on
Ja päivä on auringon kultaa
Ja yö on musta, valoton
Ja oikea siipi on valkee
Ja se vasen musta on
Älä putoa, katso alas
Siellä kyllin kauan vietit
Mietit miten lopettaa
Vanhan runontekijän sanoin
Täynnä uhmaa ja kauneutta
Luon rannanmitan valkeaa vaahtoa
Sinut kauniina kuin kärsivä jumala
Olen väsynyt moniin sanoihin
Olen väsynyt itseeni
Jos sanot jätä kaikki, seuraa minua
Jättäisin ja seuraisin
Hyvä tahto
Minä laulan käskemättä vaan
Minä laulan surujani
Minä laulan kasvoillesi
Seitit valon, varjon riimut
Kuka osaisi lukea runoa
Kuka kalpean päivän voittaa
Liha istuu kasvoillani
Pysyn piilossa, pysyn piilossa
Sinulla on kaikki kauneus
Sinulla on kaikki kauneus
Ja hyvä tahto...
Minä laulan rakkaudesta
Olen onnen ylkämiesi
Tulen joka taloon kuin kirkkoon
Hattu kädessä, sydän kurkussa
Kuka tahtoisi lukea runoa
Kun se runo on kirjoittamatta
Tuli istuu kasvoillani
Kivinen naamio, kivinen haamu
Minä on sinä ja sinua varten
Sinä on mina ja minua varten
Joet
Jokien juoksuun
Virtojen polveiluun
Veneeni piirtää kuvion keulatun
Vesien pauhuun
Kymien yösumuun
Aironi viirtää kiverän sirppikuun
Seuraan tähteäni
Tiesin pääseväni ääriin
Kuin rakkaus se minua vainoaa
Kuin kaipaus sydämen kahlitsee
Kuin sairaus tahtoonsa taivuttaa
Tiedän mitä teen
Yöt kipua jauhaa
Ei aamu anna rauhaa
Se itkien, itkien laahaa surujen nauhaa
Viimat vesiä viistää
Routasiivin riistää
Läpi matkain pitkien elon tunnon, ilon kiistää
Kaipaan tähteäni
Toivon pääseväni ääriin
Jokien paulaan
Virtojen aattolaan
Etenee yksin pimeä kannoillaan
Aamutähti
tuuli ajaa edelläni
lunta pitkin teitä
katuvalot ei pala vieläkään
jos koillisesta kajastaa
kuljen aina kohti pohjolaa
missä kylmyys kansoittaa
taivaan astiaa
aamutähti, valontuoja
anna minulle anteeksi
jos mieleni tekee paeta sinua
jätän rikotun elämäni
ruhjottuni, rikkomani
kumartaen väistyn tieltäsi
...valo kaipaa rakastajaa
pimeys etsii kasvojaan
jäiden alla matkustaa merta päin
musta vesi
unta suonissaan
kunnes se palaa
äänten ajamat ennustajat
puhuvat yhtä suuta
kuka sellaista uskoo
lienee hullu itsekin
aamutähti, valontuoja
odota minua takaisin
tahdon kasvojesi valoon
lämpimään
Keskellä
Tänä yönä hengitän hiljaa
Järjestän puutarhaani
Puhdistan lammikkoni
Ennen kuin annan sanojen mennä
Linnunhammas rinnallani
Etelän valojen kaiku
Koetan nukkua surun pois
Ennen kuin annan sanojen mennä
Pimeän kukintojen oksilla
Yöpaidasta revennyt pala
Tuulessa kuin kasvot huokaa
Ennen kuin annan sanojen mennä
Tänä yönä hengitän hiljaa
Ikkunat auki ilman kulkea
Kädet raskaina teoista
Ennen kuin annan sanojen mennä
Marmori
Meillä ei ole muuta
Ei muuta kuin vähän rehellisyttä
Alastomuus hiekkaa
Sen vapaus tuulen kiusaamaa
Meillä ei ole muuta
Ei muuta kuin vähän kärsivällisyyttä
Ajattomuus leikkii ajatuksen valolla
Laulut puhuu rakkaudesta
Laulut suulla suuremmalla
Laulut etsii, laulut kaipaa
Laulut tekee tekojaan
Ja muistin marmoriin on kaiverrettu sanoin
Haluan sinua, muuttumista lähteeksi
Ja muistin marmoriin on kaiverrettu kuvin
Olet taloni, lämmin sateen keskellä
Ja me lennämme surujemme poikki
Ei meillä ole muuta
Meillä ei ole muuta
Ei muuta kuin vähän mielettömyyttä
Ajatus on leikki
Kosketus kuin tulessa
Meillä ei ole muuta
Ei muuta kuin vähän hiljaisuutta
Luvuttomat päivät
Virtaa toistensa lomaan
Minä tulen talvitietä
Liian vähän rinnassani
Liettehiä povella
Ja haaveissa puhdasta kultaa
Seittemän jeesusta
ensimmäinen jeesus ammuttiin
kun se yritti pakoon
kuusi kutia pitkin selkää
ja seitsemäs varalta aivoihin
toinen jeesus sidottiin rekkaan
ja ajettiin betoniseinää päin
jätettiin sitten siihen
keulakuvaksi voitonmerkiksi
kolmas jeesus hukutettiin
palavaan rasvaan ja paistettiin
neljäs joukolla raiskattiin
ja joukolla sille naurettiin
viides laitettiin kaivuuhommiin
poltettiin siinä tupakit
natsat tumpattiin silmiin
ja elävältä haudattiin
kuudes kuudesti kuristettiin
kuudesti annettiin virota
sitten hirtettiin vaimo ja lapset
sai ruumiita potkia kirota
vaan seittemäs jeesus kynsiä vailla
hampaat poikki ja säärien luut
aivan varmasti jotakin lauloi
hetkeä ennen kuin revittiin suu
nyt on seittemän jeesusta nyletty
nyt on seittemän jeesusta nyletty
nyt on seittemän jeesusta nyletty
nyt on seittemän jeesusta nyletty
Riitti
katso taivaan sinistä vuotaa
katso soiden lakeutta
niiden välissä puiden pilarit
puiden pilarit henkien kodat
tämä vanha patja haisee
verhot pikku riekaleina
huomen aina parempi
vain mielenhuvi kuvitellen
minä rakastan
minä haluan
olen onnellinen
vain kun en mitään saa
ne joilla ei mitään ole
hampaat suussa nahassa luut
hieman hengen pihinää
päin kalpenevaa aamupäivää
valo matkaa päivästä toiseen
lippua hinataan ees ja taas
jotain mentävä jotain tehtävä
seitsemän sukupolven eteen
valo haluaa minut
sade tahtoo sulattaa
ilma tehdä hengeksi
missä ajatonna kulkea
Saatana
Kun myrskytuuli soittaa kalliolla luista kannelta
Teräksestä sinut taon raudasta sinut uneksin
Päivät on työtä
Ja niin myös yöt
Painia kanssa enkelten
Jotka tulevat pimeästä kutsumatta nauraen
Koetan käydä puiden rytmiin hengittää rytmissä elöimen
Koetan avaruuden rytmiin sovittaa kuolevaisuuden
Mutta aamut odottavat
Illat viilaavat hampaitaan
Ihmisen kosketus pakenee
Oma veri kääntyy vastaan
Tekisipä mieleni surffata tähteinvälissä luomisen aaltoa pitkää kilvan Saatanaa vastaan
Erämaassa minä painin ja sinulle häviän
Tulen aina painimaan ja aina häviämään
Minä näen ilmassa kasvot
Kuulen tuulessa puhettaa
Tunnen osani ulkoa
Enkä tiedä mistä luopua
Tekisipä mieleni surffata tähteinvälissä luomisen aaltoa pitkää kilvan Saatanaa vastaan
Pimeä maa
tuhat vuotta sitten täällä
pyhällä maan perällä
ei koskaan laulettu huvikseen
ei lausuttu turhaa sanaa ei
lyökää naulat ruuhen laitaan
tervatkaa kylmennyt mies
tappakaa minut ja haudatkaa
laulaa päällikön vaimo hiljaa
pimeä maa
he rakensivat laivansa
kolme päivää se otti
näillä kylmillä tasangoilla
joilla aurinko nousee harvoin
täällä ne rukoilee henkeä
pitämään elämää yllä
täällä ne rukoilee talvea tuimaa
viemään kuolleet hämärään pois
Näkyjen pitelijä
ei sitä voi suin sanoa
ei mielin käsittää
rakennamme sanoista tornia
minä odotan salaman lyövän
ja elämäni, palvo untani
pitele luitani
älä koske niihin esineisiin
jotka näen ja ymmärrän
ja joka jumalan aamu
tule minulle noidaksi
tule minulle alttariksi
salojen jakajaksi
se paljastuu tuhat kertaa ja lyö
todellisuuksien rajat antavat myöten
auringonnousun kajossa se paljastuu
kuinka kauas on tunnetut seudut jääneet
Shakti
Tunne shaktisi!
Reuna
© 1990-1997 A.W.Yrjänä
albumit
